— "Tietysti et tunne, kun olet 'uusi'… Ja tiedätkö miksi hän on Salakka?… No minä sinulle sanon: Siksi että hän ei koskaan 'tartu'… Poliisin nenän edestä livahtaa tipo-tiehensä kuin salakka… Ja miten ovelasti vielä livahtaa!… Aaa!… Sinä et tiedä miten ovelasti Andrei Andrejevitsh Salakka livahtaa… Ota esimerkiksi se kun hän varasti hopealusikat Petrofilta ja yritti 'tarttua'… Hän, Andrei Salakka tarkotan, meni silloin itse poliisille neuvomaan mihin päin hän muka näki miehen juoksevan… Ja poliisi mitä teki: Se kiitti Salakkaa ja lähti sinne päin juoksemaan… Siinä on sulle Salakka!… Entäs Jusupofilta varastaessa: Hän, se on Andrei, varasti, mutta minä 'tartuin'… Ja tiedätkö miksi 'tartuin'? Siksi että Andrei sanoi: 'Mopsi', sanoi, 'lähde sinä juoksemaan pakoon', sanoi, 'ja minä seison. Sinulla', sanoi Andrei Andrejevitsh, 'ei ole varastettua, niin joutavat ottaa kiinni!… näkevät vain sitten, että sinä et ole ollenkaan semmoisia joka varastaa… Minä taas, sanoi, sillä aikaa livistän'… Ja niin livistikin… Mutta minä 'tartuin.' Ja mikäs minun oli tarttuessa, kun olin syytön!… Eikö totta, että minä olin syytön?"
Oolavin sielussa välähtelivät yhä kauniit joulukuvat, jotka nyt hautautuivat elämän lokaan. Ne himmenivät vähä vähältänsä, ja yömajan saastainen ilma tunki niiden sijalle. Mopsin kertomus johti hänen ajatuksensa omaan ryöstöönsä ja aivot alkoivat taas tehdä sairaloista työtänsä, turtuivat, saivat tavallisen taudin-ilmiönsä, johon tarttui ympäristön saastainen ilma, kuin konsanaan rutto taudille alttiiseen ruumiiseen. Hän alkoi jo kiintyä Mopsin kertomukseen. Tämä joi pullosta kulauksen viinaa, tarjosi Oolaville ja kysyi:
— "Entä miten sinä tänne tulit?"
Oolavi joi ryypyn pullon suusta, ojensi pullon takaisin ja vastasi:
— "Mitenkäkö tulin?… Jalkaisin tietysti."
Mutta kysyjä oli tarkottanut toista. Hän oikaisi:
— "Tietysti et ajurilla, kun ovat kalliita… Siennoilta ottaa tänne kaksi riunaa… Se on jo oikeaa ryöstöä… Nehän vievät ihmisiltä nahan, kirotut ajurit, eikä esivalta estä… Johan seestää… Sen tähden sinäkin tulit jalkasin… Mutta minä tarkotin, että miten sinä tänne 'jouduit'. Tiedätkö, että tänne ei pääse, ennen kuin 'joutuu'?"
Oolavin mieleen nousi katkera pala. Hän oli tänä päivänä ajatellut juuri sitä kysymystä, jonka nyt Mopsi teki hänelle. Hän oli läkähtyä. Koti jouluinensa näyttäytyi taas, ilmestyen kuin kynttilöissänsä hohtava joulukuusi synkimmän korven keskellä vaeltajalle, joka on väsynyt, epätoivo täyttää mielen ja kuolema viikatteinensa näyttää kurkistelevan kuusien juurilta.
Kun Oolavi ei vastannut, jatkoi Mopsi selitystänsä:
— "Tänne, nääs, voi 'joutua' monta eri tietä myöten… Esimerkiksi
Pötky 'joutui' tänne siten, että pelasi rahansa yhtenä iltana…
Mutta mitä varten niin oikopäätä joutua tänne?… Tyhmyyksiä!…
Tyhmyyksiä, sanon sinulle, Sergei!… Eli mitä sinä ajattelet?
Tietysti on tyhmyyttä sillä lailla kiirehtiä…"