Haudan synkkänä ajatteli Oolavi omia teitänsä. Mopsi kulautti viinaa ja ojensi pullon Oolaville kehottaen:
— "Juo!… Juo, Sergei, niin suru menee pois!… Elämä, Sergei, on silloin aina hyvä, kun suru menee pois, tai kun surua ei ollenkaan ole…"
Oolavi maistoi viinaa. Hänen rinnallensa istahti mies, jolla oli ainoastaan risaiset housut jalassa. Paitansa hän oli pessyt ja ripusti sen sängynpäähän kuivumaan. Mopsi jatkoi:
— "Mutta minä… Minä, Sergei, kuljin tänne säännöllisesti: se on säännöllistä tietä myöten… Ensiksi — siitä on kaksikymmentäyhdeksän vuotta ja muutamia kuukausia — ensiksi minä aloin kirjoista…"
Oolavi tutki omaa tietänsä. Harhaman kirja muistui mieleen. Hän nieli katkeraa palaa. Mopsi kertoi historiaansa:
— "Minä luin romaaneja. Ajattelin, että miksi työtä tehdä, kun on kirjoja, joita lukemalla saa ajan kulumaan… Pjotr Ivanovitsh vainaja sanoi: 'Miksi', sanoi Pjotr, 'luet romaaneja?'… 'Kuinka miksi?' — kysyin minä… 'Lukisit', sanoi Pjotr, 'hyödyllisiä kirjoja, joista saisit oppia'… Mutta minä sanoin Pjotr Ivanovitshille: 'Hyödyllisiä kirjoja'… 'Mitä ajanrattoa on niistä kirjoista?' — kysyin…"
Hän kohotti ääntänsä ja antoi sanoillensa vakuuttavan painon, kun lisäsi:
— "Kaikki hyödyllinen on vaikeaa… jumalattoman vaikeaa, kuten esimerkiksi työnteko; 'hyödyllisen' kirjan lukeminenkin on siis vaikeaa… Esimerkiksi fysikan ja onhan niitä paljon… Mutta romaani, Sergei, romaani on kuin tyttö polvella… Sitä kun lukee, niin päivä soluu suloisesti, kuin vesilintu tyynessä vedessä… Ja nopeamminkin lentää, jos on semmoinen romaani, joka ei haukotuta… Jumaliste lentää nopeammin", — tenäsi hän, ikäänkuin joku olisi vastaan väittänyt.
Hän joi taas viinaa ja tarjosi Oolaville. Oolavi laski niitä mielialojansa, joita Harhaman kirja oli hänessä herättänyt, ja jotka sitten olivat johtaneet hänet pois Hallanselältä ja kotoa. Mopsi päihtyi ja jatkoi kovaäänisenä:
— "Romaanin jälkeen tulivat kortit… Oletko sinä, Sergei, romaaneja lukenut?…"