Taivaalta kuuluu ihana soitto… Se ilmottaa Tuonelan neidoille, että enkeli on tulossa, tuomassa uutta asukasta Tuonelan rauhallisille maille… Veräjällä ottaa Tuonelan lempeä äiti pienen tulijan vastaan… Se sulkee hänet hellään syliinsä… Neidot laulavat kuusikossa tulijalle tervehdystä:
"Ällös pelkää, pienoinen! Tääll' on hyvä olla. Tuutusi, lapsonen, puhdas on. Armas tuutulaulusi jalo on ja ylevä. Kapalosi kaunis on, Hiekkamatolla sä saat Tuonen lasna leikitellä, havukukka kukkanasi. Rauhotu, pienoinen! Tääll' on rauha ijäinen."
Laulu viihdyttää tulijata… Kuusikon läpi kantaa hänet Tuonelan lempeä äiti… Se vie hänet Tuonen puhtaaseen hiekkatupaan… Jo laskee hän lyhyt-ikäisen kätkyen ikuiseen rauhaan. Ei sirahda sirkka, ei häiritse ääni pienen nukkujan unta…
Rauhaisata on lapsen olla Tuonelassa…
Kätkyt heilahtaa… Pieni Tuonelan tyttö soudattaa väsynyttä tulijata… Itse istuu hän lattialla hietikossa… Päivä kumottaa kummalla valolla… Musta havukukka kukkii akkunalla… Toiset Tuonelan elottomat lapset seisovat huoneessa… Uteliaina katselevat ne kehdon uutta heilujata… Kainoina ja äänettöminä ihailevat ne pikkuruista, eloton sormi sirosti suussa… Kehto heiluu kauniisti… Tuonelan äiti kokoaa kapalovöitä… Lapset alkavat laulaa kehtolaulua nukkuvalle… He laulavat hiljaa, surullisesti:
"Kehdossasi, armas, nuku herttaisinta unta! Unten ihanuuksiin huku! Puhdasta, kuin lunta, olkoot tuutu-unelmasi! Ällös olko huolissasi, vaikk' et, raukka, saanutkaan äidin rintaa maistaakaan!"
Pieni tyyntyy… Silmä ummistuu… Alkaa ikuinen uni…
Ja musta päivä se valkeni kuutamoyöstä.
Oudot kellot kumisivat. Ihmis-elämän selitys oli synkimmillänsä.
Oli surullinen päivä.