Lapsen paitoja ompelivat Tuonelan elottomat neidot… Paita on valkea, ompelijan sormi veretön…
Jo odottaa kylmä kätkyt tulijaansa… Hienoin hiekkamatto on kätkyen jalaksen alla… Havukukat koristavat hietikkoa… Tasaisesti heiluu kätkyt… Pehmyt on Tuonelan kätkyen jalaksen alusta…
Taivaassa surevat enkelit… Valkea taivaan haikara istuu siellä orrellansa… Se kertoo Martvan lapsen maailmaan tuloa, laulaa sen lyhyttä vaellusta… Surullinen on laulun sävel… Surullisempi sen lyhyen elämän tarinan sisältö… Näin kertoo haikara hangelle syntyneen satua:
— "Ensi itkuun on nukahtunut onneton ihmisten ilmoille tulija… Haudalta alkoi polku… Siinä päättyi myös vaellus… Hauta oli kehtona… kalmisto elämänmaana… kuolon syli äidin sylinä… lumi liinana… yösydän elämän ikänä."
Niin laulaa taivaan-haikara Martvan lemmen hedelmän tarua, synnittömänä eläneen elämän virttä…
Öiseen kalmistoon laskeutuu taivaasta enkeli… Hän on valkeampi lumen valkeutta… Puku on kesä-päivän kirkkautta… Vyö on kuutamon kylmää punetta… Siipi nousee taljallensa… Polvi taittuu… Se laskee jo haudan kylmälle lumelle… Siinä suree enkeli… Se viihdyttelee lumikehdossa nukkujata.
Korkealta hymisee enkelien ihana laulu… Hautausmaalla käärii enkeli pienen lumikehdossa eläjän taivaallisiin liinoihinsa… Hellästi nostaa hän sen syliinsä… Puhtaana värisee lapsen viaton sielu… Ei tunne ruumis kipua, ei henki itke erehdystänsä… Enkelit veisaavat hänelle:
"Tuskaton,
synnitön
oli sinun polkusi,
kaunis kukka autuuden.
Niinkuin lumi-kukkanen
puhkesit sa hangelle,
viatonna, tahratonna.
Lumipuhdas on sun tiesi.
Etkä hairahtunut sa
askeltakaan polultasi.
Kirkas helmi pakkasen,
kukka puhdas hankien,
rauhallisna käy nyt vaan
Tuonen kehtoon nukkumaan!
Vaan kun aamu valkenee,
herätämme sinut taas
taivaan iloon ijäiseen…"
Kylmä kukki… Se kukki ja koristi hautausmaata… Enkeli kohosi siivillensä… Pieni eläjä sylissä nousi se kohti taivaan korkeutta… Se vaali ja helli pientä lasta… Eikä värissyt enää vilusta poloinen… Hän oli päässyt ikuisen rauhan maille… Ei syyttänyt hän onnetonta äitiänsä… ei soimannut isäpoloista…
Tuonelan kujastensuussa avautuu havuveräjä. Vartija on nähnyt jo enkelin tulevan ja avaa hänelle veräjän… Tumma on havu veräjällä, tummempi kujasten kahden puolen… Tuonelan neidot kävelevät kuusikossa, valkeat liinat kädessä. Paljas on eloton jalka… Arastellen polkee se havuneulasille… Vaan ei pistä havuneula… Lempeä on Tuonelan havu…