Tanssi alkaa… Päivä nousee jo puun latvojen tasaan… Se kirkastuu siinä kuin neidon mieli, kun kuuluu polulta ikävöidyn sulhasen laulu… Se kirkastuu ihastuksesta, kun on nähnyt neidon astuvan lemmen karkeloihin… Neito tanssii jo lemmentanssiansa… Elämä on hänelle päivän kirkkautta… mieli on kutrin ilakoimista… Jalka hipaisee lattiata kuin ajatus kaivattua morsianta… Käsi kaartuu kauniisti kuin unelma sormuksesta häihin… neidon mieli isän kodista miehelän lumoihin… Vartalo häilähtää kukan värinä… Katse on viattomuutta… polven notkahdus rukoukseen taipumista pyhän alttarin edessä…
Martva katsahti Oolaviin ihastuneena. Silmä tapasi silmää… katseet antoivat suuta toisillensa.
Jo soivat oudot soitot… Neito herää kuin unesta… Päivä hellittää valoa itsestänsä väriksi lemmen ilojen sekaan… Sulhanen saapuu metsiköstä… — Se saapuu miehuus kihloina käsissä, kihlaamaan sillä neitoansa… Se kosii karkeloilla: sillä mitä on luonto antanut hänelle sitä varten… katseellansa… laulullansa, mutta ennen kaikkea miehenmielellänsä, miehuudellansa… Sen kaiken kuvaa hän tanssillansa, tai antaa neitojen sitä kuvata karkeloillansa morsiamelle…
Ja taas etsi Martvan silmäys Oolavin silmää ja puheli sen kanssa nopean sanan. Povi lämpeni, poskelle nousi lemmen puna.
Tanssi jatkuu… Morsiamelle paistavat runopäivät… Hänelle laulavat lemmenlinnut ja käki kukkuu hopeapaloja… Hän ottaa miehen kihloja käsiinsä… Oikeastaan kihlat ottavat hänet käsiinsä: hän on kietoutunut miehen mairitteluihin, kietoutunut niihin kuin lemmenverkon runoihin… Tanssilla olivat sen verkon rihmat kehrätyt… tanssilla olivat verkot kudotut… Siksi on verkko morsiamelle armaskuin morsiushuntu… Hän on itse siihen halunnut… itse on hän siihen sotkeutunut, mennyt siihen mielihalulla, kuin tyttö suudelmien kevätsateeseen…
Päivä laskeikse jo levolle… Se laskeutuu rauhallisena, punehtuu kuin häävuoteeksi ruvetaksensa… Morsiamelle soivat jo tyttöpäivänsä iltakellot… Neitous haihtuu kauniina unennäkönä… Elämän huilu soittaa jo toista säveltä… Kaikki ruma on peittynyt kukanväreihin, jota sävel suutelee tuulenhengen asemesta…
Martva hehkui. Poski oli punakkana. Kainalo likisti kainaloa…
Jo on saapunut häävene… Morsian tanssii jäähyväiset tytön iloille… ottaa vastaan toiset armaammat ilot… Lemmenlehto hämärtyy… Kuutamoverhot riippuvat jo puiden oksien koristuksina… Kaikki vaikenee, kaikki kaunistuu ja pukeutuu hääpunaansa… Etäällä laulaa öinen lemmenlintu ja metsikössä hiipii enkeli, kooten helmaansa morsiamen sinne johtamat tytön unelmat… sen ilot… sen kauniit surut… sen helmipuhtaat toiveet ja laulukauniit ikävät…
Martvan mieli oli suudelman suloutena… Sielussa soivat arimmat kielet…
Jo istuttaa mies morsiamen hääveneeseen… Joutsenen laulut vetävät venettä… Lauluna soluu se metsikön lumoihin… Kuutamoverhojen lävitse laskee se sinne, missä on aurinko vuoteeksi iltaruskonsa levittänyt.