Viulu lepäsi. Tanssijat huoahtivat. Poika vilvotteli neitoansa. Neito maksoi palveluksen hymyilyllä.
Sivuhuoneessa puheli Oolavi parooni Geldnersin kanssa, johon hän oli pörssissä tutustunut. Martva keskusteli sillä aikaa parin rouvan kanssa, joille hänet oli esitellyt neiti Chamfort. Yleinen puheensorina säesti soittona keskustelua.
Oolavi oli äkkiä ilmestynyt pörssiin ja alkanut tulokkaaseen nähden verrattain suurilla summilla, sekä siten herättänyt huomiota, jota vielä lisäsi onnistunut alku. Häntä pidettiin jonain huomattavana rahaylimyksenä, joka ilmestyi kuin tähti kullan temppeliin. Parooni Geldners oli sattunut ostamaan samoja papereita kuin Oolavikin, ja yhteinen asia oli heistä tehnyt pian tuttavukset, kun esteenä tai edellytyksenä siihen ei liikemaailmassa ole ikä, ei sääty, ei lahjat ja sivistys, vaan ainoastaan liikeonni tai kyky, miten kukin vain sanoa tahtoo. Myöhemmin olivat he sattuneet samoihin seurapiireihin ja joutuneet niissä keskusteluihin, jotka koskivat elämän suurkysymyksiä. Nyt jatkui heillä semmoinen keskustelu. Hienolla rahaylimyksen ylemmyydellä puhui parooni Geldners Oolaville:
— "Mehän tästä jo puhuimme toissapäivänä… Minä vakuutan Teille:
Mitään muuta oikeaa — tai väärää — ei ole, kuin se jonka elämä luo.
Oikeastaan siis on elämä ainoa oikea. Absolutista, ehdotonta ja siis
pysyvää oikeaa ja väärää ei ole…"
Oolavi mietti: Hänelle olivat nämä keskustelut ratkaisevia. Ne olivat ikäänkuin viimeinen isku, joka kumosi kaiken entisen, kodista tuodun jumalallisen oikeustajunnan, jonka perustukset jo oli epäily heikoiksi jäytänyt.
Keskustelu jatkui. Neiti Chamfortin puhuessa vierasten naisten kanssa oli Martva seurannut Oolavin ja Geldnersin puhetta ja kuunteli nyt vuoroon sitä, vuoroon seurueensa keskustelua. Parooni Geldners jatkoi:
— "Minä olen tästä kerran ennen puhunut erään teidän maanmiehenne kanssa ja huomauttanut hänelle, että esimerkiksi teidän suurimmanajattelijanne Snellmanin filosofian koko ydin on se, että ei ole mitään muuta oikeaa kuin kansan kulloinenkin käsitys oikeasta."
Martva oli taas jäänyt kahdenkesken neiti Chamfortin kanssa ja istahti Oolavin lähettyville kuunnellaksensa keskustelua, joka kävi ranskankielellä. Hän oli utelias, janosi Oolavin viisautta.
Hieman mietittyänsä myönteli Oolavi:
— "Se on kyllä totta, mutta sen muuttelevan oikean peruslähteenä ja lähtökohtana on kumminkin pysyvä, ehdoton oikea…"