— "Minä vakuutan Teille, että sitä ei ole olemassakaan", — puuttui Geldners, jatkaen: "Ja minä todistan sen Teille. Sillä jos oikea yleensä olisi ehdoton, ei se voisi muuttua. Eikö niin?"
Oolavi nyökäytti myöntääksensä Geldnersin ajatuksen oikeaksi. Martva katseli sulhastansa ihastuneena. Hän oli hänestä syvällinen, oppinut, keskusteli kuin Jeesus oppineiden pappien kanssa temppelissä. Parooni selitteli:
— "Mutta jos niin olisi, tulisivat meidän lakimme kerrankin semmoisiksi, joita ei enää voida muuttaa, koska ne ovat jo absolutisen oikean ilmestys. Mutta onko niin ollut? Tai voidaanko sitä edes toivoa? Eikö laki, joka tänään on oikea, ole huomenna jo väärä? Tai oikeammin sanoen: se ei ole koskaan muuta kuin aikansa oikean määrä."
— "Niin… Kyllä…" — myönteli Oolavi.
— "No, niin", — keskeytti parooni Geldners Oolavin myönnytyksen, lisäten: "Jokainen oikea ei ole muuta kuin kansan hetkellinen tarve.Code Napoleon oli sen ajan oikea: sen-aikainen kansan tarve. Meidän päivinämme ja myöhemmin se oikea ei enää kelpaa ja on siis väärä. Siitä näette, että elämä itse säätää oikean kutakin päivää varten…"
Oolavi kiintyi keskusteluun. Hän ei voinut olla myöntämättä, että puhujan sanat olivat järjellisiä, elämästä vedettyjä johtopäätöksiä, mutta kumminkin hän vaistomaisesti vielä epäili niiden ehdotonta oikeutta. Hän huomautti ajatellen:
— "Olkoon nyt niinkin, kuin Te sanotte! Mutta väärin on sanoa, että oikeus, oikea seuraa elämän käskyjä, johtuu siitä ja on sen johdettavana. Mielestäni asia on päinvastoin…"
— "Ettäkö siis oikeuskäsite, oikea, kehittyisi itsestänsä ja johtaisi elämää… että siis elämä olisi oikeuskäsitteestä johtunut ja sen ohjattava?" — tarttui parooni Geldners kuivasti.
— "Niin minun mielestäni täytyy olla… Muutoinhan me kulkisimme kokonaan sokean umpimähkän vaarassa", — vastasi Oolavi. Martva ihmetteli sulhasensa ajatuskyvyn syvällisyyttä sokeasti, kuten ainakin lempivä tyttö.
Parooni Geldners karisti harmaan poron sikaristansa ja lausui kylmästi: