— "Vähänpä elämä siitä huolii, miten me kuljemme. Väärin on muuten sanoa, että me elämän itsensä varassa kulkien kuljemme muka umpimähkän varassa, sillä elämä tottelee taas oman olemuksensa lakeja, kuten koko luonto, kasvullisuus, eläinkunta ja muu… Mutta minä palaan siihen äskeiseen: kumpi kulkee edellä, elämäkö vaiko oikeuskäsite eli oikea. Jos, herra Tuukkala, ei olisi ollut omistus-oikeudesta johtuvia luuloteltuja epäkohtia, olisiko Marx voinut ilmestyä sosialistisine oppeinensa?"

Oolavi oli vaiti. Parooni Geldners teki oman johtopäätöksensä:

— "Siinä on Teille yksi esimerkki siitä, että elämä luo oikeuskäsitteen ja kulkee sen edellä. Oikea oikeuskäsite puhkeaa elämästä, kuin kukka nupustansa. Koko oikea voidaan lausua ja määritellä tarkimmin sanoilla: 'Nyt tarvitaan sitä ja sitä… Oikea, toisin sanoen, ei ole mitään muuta kuin kansan kunkinpäiväinen muutteleva tarve… Marx oppinensa on siitä yksi esimerkki tuhansien muiden seassa…"

Martvaa puhe oudostutti. Hän ei sitä täysin ymmärtänyt, ja luotti siihen, mitä Oolavi todeksi myöntäisi. Hän oli siinäkin henkisessä asiassa hänen melansa varassa koko sielullansa.

— "Se on nyt yksi esimerkki… Ehkä poikkeus, ei sääntö", — puolustautui Oolavi, samalla tuntien, että paroonin todistelut painoivat häntä umpipimeään. Hän ei voinut niitä kumoilla sisällisesti, oman itsensä edessä. Parooni jatkoi:

— "Ei poikkeus, vaan sääntö. Ottakaa muita esimerkkejä, vaikka kokohistoria. Rooma oli alussa keisarivalta. Se oli silloinen oikea. Vähän myöhemmin tarvitsi kansa tasavaltaa… Se oli taas sen päivän oikeustarve. Mutta ei kulunut kauvan, kun taas ilmestyi yksinvaltauuden oikean ilmauksena… Koko historia todistaa, että elämä itse on ainoa oikea ja se luo ja säätää oikeuskäsitteet, eikä päinvastoin…"

Oolavi, kuten jo on mainittu, ei ollut henkinen hottentotti, joka sokeasti palvelee omaa päätänsä puujumalana. Hänen luonteensa perinnäinen rehellisyys vaikutti, että hän mietti elämän ilmiöistä itse kaikille vastakohdan ja punnitsi toisen sanoja yhtä paljon kuin omia ajatuksiansa. Se seikka heikonsi hänen henkensä voimia nyt edelleen. Hän myönsi ole van paljon eittämätöntä oikeaa siinä, mitä parooni Geldners puhui. Ajateltuansa hän huomautti:

— "Minä myönnän siinä olevan omituisen ilmiön. Mutta sittenkin ajattelu ja kirjallisuushan se synnyttää ja levittää oikeuskäsitteen ja luo oikean…"

— "Ei ollenkaan", — väitti parooni Geldners välinpitämättömästi, selittäen: "Roomassa panivat uuden olotilan voimaan plebeijienjoukot. Sillä eikö se ollut heissä syntynyt? Mutta olisiko mikään kirjailija voinutkaan synnyttää lukutaidottomassa joukossa mitään käsitteitä? Voitteko todistaa, että plebeijien oikeuskäsite oli kirjallisuuden luoma? Eikö se ollut elämän luoma?"

— "Se on totta", — myönteli Oolavi. Martvan posket hehkuivat. Hän keskusteli saattajansa kanssa hajamielisenä, seuraten sulhasensa puhelua. Parooni Geldners jatkoi: