— "Ai, rouva Sidney!… Osaatteko Te ennustaa korteista!"
Kun rouva Sidney oli myöntänyt osaavansa, jatkoi neiti Iltamo ihmettelyänsä:
— "Ai, kun Te ette ole minulle siitä mitään puhunut… Minä en ollenkaan tiennyt, että Te osaatte povata… en voinut aavistaakaan…"
Ja tekeytyen pelokkaan näköiseksi vakuutti hän:
— "Mutta minä vain en uskaltaisi antaa ennustaa… en vaikka mikä!… Minä pelkään, että ennustetaan pahaa… Osaatteko Te, rouva Sidney, aivan oikein ennustaa… niin että tapahtuu mitä povaatte?"
Rouva Sidney myönsi osaavansa. Neiti Iltamo jatkoi iloansa, kehotellen:
— "Teidän, herra Tuukkala, pitää nyt povauttaa… Vai mitä?"
Oolavi naurahti. Hän halusi itsekin povauttaa, mutta ei rakkauden, vaan keinottelun tähden. Hän oli kerran jo etsinytkin rouva Sidneytä, saadaksensa häneltä tietoa kohtaloonsa.
Neiti Iltamo jatkoi kehotuksiansa:
— "Eihän siinä ole mitään peljättävää… Sehän on vain semmoista viatonta… Minäkin povauttaisin, jos olisin Teinä… Antakaa nyt rouva Sidneyn povata, niin minäkin näen… Minä en ole koskaan nähnyt povattavan…"