Neiti Iltamo keskusteli juuri parooni Geldnersin kanssa vilkkaana, kepeänä. Puhe helisi häneltä kuin nauru, joka ei tahdo huulella pysyä. Puheen lomassa kysäisi hän:
— "Kuinka Te, parooni, lopetatte talvisesongin… talvikauden, tai talvivieton… miksi sitä nyt sanoisin?… Tietysti olette hyvin iloinen, kun alkaa kesänvietto…"
— "No, en aivan iloinen," — yritti parooni ylevänkohteliaana.
— "Oo!… Kuinka niin, parooni?" — keskeytti vilkas kysyjä vastauksen.
— "Ensiksi hajoo hieno seura… Tekin, neiti Iltamo, ilmoititte sen surullisen uutisen, että matkustatte toisaanne kuin me…"
— "Kiitos kohteliaisuudesta!… Toisaanne päin!" — iloitsi neiti
Iltamo jatkaen: "Mutta eihän se ole mitään… Ja entäs toiseksi?"
— "Toiseksi" — naurahti parooni Geldners huolettomasti, —"tapahtui lopettajaisiksi pieni vahinko: Joku miljoona menee pörssissä…"
— "Oi… voi, parooni!" — huudahti neiti Iltamo osan-otolla, jossa ilo helisi pääsäveleenä, jatkaen: "Mutta minkätähden se menee… se miljoona?…"
Parooni Geldners heittäytyi huolettomaan asemaan ikään kuin osottaaksensa, että asia oli niin vähäpätöinen, ettei siitä maksanut vaivaa puhua. Uudistettuun kysymykseen vastasi hän:
— "Minä olin ostanut suuremman määrän Sornovon kaivosten osakkeita, ja eilen on hyljätty ehdotus, että Sornovoon perustettaisiin valtion suuret tehtaat… Ne on päätetty perustaa kilpailevan kaivoksen läheisyyteen, ja Sornovon osakkeet silloin luonnollisesti häviävät miltei arvottomiksi…"