— "Mutta juuri siinä asiassa myöntänette kaunokirjallisuuden johtavan… vapauttavan naista ja miestä liiallisista siteistä…"
Parooni Geldners vastasi kerkeästi:
— "Siinäkin asiassa nykyinen kirjallisuus — osa siitä — veisaa psalmeja vapaalle rakkaudelle, koska huomaa sen olevan kuranttitavaraa… Se on nykyään osittainen 'oikeus': nykypolven hetkellinen tarve… tai päähänpisto… Mutta niin pian kuin ihmiset ovat kyllästyneet vapaan rakkauden tuloksiin, eivätkä enää jaksa rakentaa uusia löytölasten huoneita, ansaitsee muistopatsaansa se kirjailija, joka ensimäisenä hoksaa olla niin vapaamielinen, jotta huomauttaa, että kansa ei voikaan sietää enää vapaata rakkautta ja hän sen johdosta ehdottaa, että vapaa rakkaus on lopetettava, jos ei muulla, niin vaikka kuohinveitsellä… kuten sosialismin mukaan nykyinen järjestelmä on hävitettävä vaikka miekalla…"
Oolavi hämmästyi ja masentui. Puhujan selvyys oudostutti häntä. Sen filosofia oli helppotajuinen, kuten aapinen ja kuten on aina oikeafilosofia ja totuus, joka on aina yksinkertainen. Hän ajatteli edelleenkin sukupuoli-elämän ongelmaa. Parooni Geldners lisäsi kuivasti:
— "Oikeastaan on vaikea sanoa mikä siinä asiassa kannustaa vapaanrakkauden trubaduureja… Luulen kumminkin, että monen päävaikutin on se, että tahtovat karistella syöpäläisensä: rakkauden hedelmät toisten turkkiin… En nimittäin usko, että kukaan kokoaisi toisten syöpäläiset omaan turkkiinsa."
* * * * *
Viulut soivat vähä väliä. Martva oli poistunut ja palasi nyt sanoaksensa jonkun sanan Oolaville. Tämä kumarsi silloin hiukan parooni Geldnersille ja lausui:
— "Sallikaa esitellä morsiameni, neiti Rannisto!"
Parooni tervehti hienon maailmanmiehen kohteliaisuudella, lausuen sopivan, korkean mielistelyn. Syntyi pieni keskustelu. Sen lopussa lausui parooni:
— "Hauskaa tutustua kanssanne. Minä olen kerran tavannut erään maanmiehenne ja on virkistävää saada kauttanne kunnon suomalaisista parempi käsitys kuin mitä sain hänestä… Harhama vai mikä hänen nimensä on…"