— "Eloton luonto luo itse olemisensa lait. Sillä jos nykyiset luonnonlait ja olosuhteet olisivat olleet alusta lähtien, eikö silloin alkuajan kasvi- ja eläinmaailman olisi täytynyt olla saman kuin nykyisenkin?"

— "Luonnollisesti", — myönsi Oolavi, syventyen ajattelemaan. Elämänsyvät kysymykset olivat loihditut hänen eteensä nopeasti, viulujen soidessa.

— "Mutta kun se ei sitä ole", — tarttui parooni Geldners — "niin eikö ole silloin sen itsensä täyty nyt luoda olosuhteitansa ja sitä mukaa muuttaa olemisensa lakeja, niin että nykyisellä eläinkunnalla on kokonaan toiset elämänlait kuin alkuajan alhaisilla lajeilla?"

Hän mainitsi useita esimerkkejä, ja kun Oolavi oli myöntänyt hänen todistelunsa oikeaksi, jatkoi hän:

— "Aivan niin on laita ihmis-elämässäkin. Elämä seuraa oman olemuksensa peruslakeja, eikä yksityinen, joku yksilö, kirjailija tai muu, kykene siinä mitään muutosta tekemään, enempää kuin joku koivuyksilö voi muuttaa metsän lakeja…"

Keskustelu jatkui. Oolaville alkoi näyttäytyä totuus ja oikea jonain luonnon lakina, jota on oikeutettu käsin muovailemaan. Siitä karisi pois jumaluuden verho ja se näyttäytyi jo semmoisena, jota saattoi mielensä mukaan pidellä. Hän valmistui. Martvan häntä ihaillessa, kun kuuli hänen puhuvan syvällisistä asioista, huomautti vielä Oolavi epäröiden:

— "Mutta onhan sittenkin kaiken oikean perusoliona pysyvä, korkein oikeus… Jumalallinen oikeus…"

Parooni Geldners kohautti olkapäitänsä ja tokaisi terävästi, kuivasti:

— "No niin… No jumalallinen oikeus!… Mutta se oikeushan on aivan määrittelemätön käsite… Silmätkää elämää läpi historian, luonnontilasta Molokin pappeihin ja Muhamedin haaremiavioliittoon sekä yksiavioisuuteen, niin Te huomaatte, että se jumalallinen oikeus on aivan yhtä rajaton käsite kuin itse otaksuttu Jumalakin… Kuudes käsky on olemassa, mutta sen selitys ja tulkinta jää ihmiselle, niin mormooneille kuin muhamettilaisillekin."

Oolavi mietti viimeistä asiaa hyvin pitkään ja vakavasti. Mitenkä olikaan, hänen mieleensä muistui sekä neiti Iltamo että myös Martva, viimemainittu toki puhtaassa hengessä, Iltamon vastakohtana. Neiti Chamfort, joka oli kuullut keskustelun, lausui jotain Martvalle ja molemmat poistuivat. Oolavi oli katkera ja hajanainen. Ikään kuin keskustelua jatkaaksensa ja kun ei parempaa sanottavaa löytänyt, lausui hän: