— "On mahdotonta, että meillä kuolemattomia voisi jäädä suurempi määrä… Ajatelkaa, että meillä kukin kansa tuottaisi vuosisataa kohti yhden kuolemattoman — nykyään niitä ilmestyy yksi vuotta kohti —, se olisi kolme-, neljäkymmentä sadassa vuodessa ja siis kolme-, neljätuhatta kymmenessä tuhannessa vuodessa. Mutta kenen ihmeen ihmisen Te luulette jaksavan muistaa tuhannenkaan nimeä, saati sitten jaksavan lukea niiden tuotteet?"
Oolavi ajatteli Harhamaa, mieli katkerana. Hän ei halunnut puolustaa mitään, sillä todellakin tuntui olevan paljon hassunkurista siinä, jonka lumoissa hän oli kulkenut. Geldners lisäsi:
— "Minä yleensä luulen, että niin sanottu kaunokirjallisuus on jo tuomittu häviämään, sillä yleinen kirjoitustaito vaikuttaa, että jokainen jo kirjailee omaksi kotitarpeeksi ja sanomalehdistö, tultuaan yleiseksi, hävittää apuna ammatillista kaunokirjallista pientuotantoa."
Syntyi pieni äänettömyys. Oolavin mieli oli katkera Harhamalle, joka alkoi hänelle kuvastua lyhytaikaisena kuolemattomana, kepeänä, huvinhaluisten ihmisten nauruna. Martva keskusteli neiti Chamfortin kanssa. Äkkiä käänsi parooni Geldners puheen toisaalle, huomauttaen muuttuneella äänenpainolla:
— "Mutta me poikkesimmekin tässä alkuperäisestä puheen-aineestamme, kysymyksestä mikä on oikea. Näette nyt itse, että se ei ole muuta kuin jokapäiväinen vaihteleva elämän tarve, jota teidän Snellmaninne sanoo kansallishengeksi… Näette myös, että sitä ei luo ja synnytä mikään kirjallisuus ja kirjailijat, vaan elämä luo mieleisensä kirjallisuudenkin. Jos esimerkiksi elämässä tulee kansanvalta tai mikä muu asia tarpeettomaksi, ei mikään kirjallisuus voi sen häviötä estää. Jos taas yksinvalta on hyvä, eivät mitkään kirjasankarit voi sitä kumota ja luoda kansanvaltaa… Eikö tämä ole Teille selvä?"
Geldnersin filosofia oli Oolavin mielestä niin todisteltua, ettei hän voinut enää sitä yht'äkkiä kumota, ei yritellytkään. Rehellisesti myönteli hän:
— "En minä voi sanoa Teidän olevan väärässä, niin lohdutonta kuin silloin onkin, kun tietää kulkevansa umpimähkään virran mukana."
Parooni Geldners oli noussut, käveli edestakaisin ja selitti:
— "Emme me silti kulje umpimähkän varassa. Sillä, kuten jo sanoin, elämä tottelee taas oman olemuksensa lakeja, kuten koko luonto: Se on itse luonut perheen, valtion, omistus-oikeuden ja kaiken. Sillä voitteko sanoa, että esimerkiksi valtion tai perheen olisi luonut kirjallisuus, tai joku kirjailija?"
— "En suinkaan", — vastasi Oolavi, jota parooni Geldnersin ajatuksen selvyys hämmästytti ja siten masensi. Tämä jatkoi: