— "Kumpiko sinun mielestäsi on oikeampaa ja jalompaa: ryövätä rehellisesti, vaiko nylkeä ihmisiä lain avulla kuin saastainen petoja sitten tekeytyä hurskaaksi?"
Siinä asiassa oli Oolavilla oma mielipiteensä, jonka hän oli muodostanut tekonsa ja aikomuksiensa puolustukseksi. Vähitellen oli se teennäinen mielipide muodostunut hänessä sairaloiseksi uskoksi. Hän piti jo ryöväystä kunniallisena, jopa sankaritekona.
Kun hän oli sen myöntänyt Hartevalle, jatkoi tämä:
— "Tietysti! Peli pitää olla reilu ja suora… Katso sitä parooni Geldnersiä: Hän ei tee työtä eikä saa rukoilemalla mannaa taivaasta, ja kumminkin vuotaa hänelle rahoja säkittäin päivässä. Eivätkö ne silloin ole varastettuja?"
— "Juo sinä, äläkä saivartele", keskeytti Horsma.
— "Anna Yrjön puhua, Yrjöhän on herra arvostelija!" - kehotti Voima.
Harteva sytytti sikarinsa ja vakuutti:
— "Rehellinen ryöväys on aina kunniallista, ja se on miehen työtä… Ne semmoiset lain avulla varastelijat ovat ilkeitä saivaria, jotka häpeävät varkaan-ammattiansa, vaikka sitä joka päivä julkisesti harjottavat."
Oolavista tuntui Hartevan puhe aivan oikealta, vieläpä syvälliseltä totuudelta. Luonnollinen, vaistomainen halu saada oma tekonsa ja elämänsä oikeaksi todistelluksi, jommoinen halu aina syntyy alkavassa rikoksen tekijässä, himmensi taas oikeuskäsitteen hänessä. Hän myönsi Hartevalle:
— "Kyllä sinä olet oikeassa…"
— "Ainahan Yrjö on oikeassa", — innostui Voima.