— "Juo, Yrjö!" — kehottelivat toiset. Yrjö Harteva joi ja jatkoi
Oolaville:
— "Ne lain avulla varastajat veivät sinulta rahat ja kukkaron. No anna viedä! Me pojat otamme ne kauniisti niiltä takaisin… Ei kuin pommi vaan soimaan ja pistooli paukkumaan, niin kyllä omat pois lähtevät!"
Yleinen riemu ja nauru säestivät Hartevan puhetta. Horsma huomautti harmistuneena:
— "Sillä ne ovat Geldnersillä meidänkin isä-ukkojemme rahat…
Kirotut veren-imijät!… Nyljette isä-ukon puille paljaille!"
Ja koko joukko oli uskovinansa, että veren-imijät olivat saattaneet heidät ja heidän isänsä häviöön. Voima tekeytyi raivostuneeksi ja vannoi kostoa. Oolavi joi vihaa ja innostui siitä. Hänelle valkeni nyt oman asiansa oikeus, ikäänkuin äkkiä täyteen tähtitulitukseensa leimahtava taivas. Silmät paloivat. Käsi piteli jo asetta huviksensa. Hän joi kulauksen viiniä ja ylvästeli:
— "Otetaan vain omat pois ja korko vielä omille… korko ja hyvä!
Hei, pojat!"
— "Hei!" — hihkasivat toiset, tyhjentäen lasinsa ja lyöden ne pöytään.
— "Semmoinen repäisevä peli se pitää olla… Nyt sinä Oolavi alat jo saada täydet miehen höyryt", — kehui Harteva Oolavia.
Miehet hurjistuivat. Kulta ja viini menivät päähän ja tekivät ihmisestä pedon. Horsma löi nyrkkinsä pöytään ja vannoi:
— "Korko pitää lähteä isä-ukonkin rahoille ja hyvä… Eläköön anarkismi!…"