"Mutta osaatkos itse paremman värkin pykätä?"
"No otaan kyllä."
"Saakeli!"
Hän kiivastui, sieppasi patukan. Pikku mestari kauhistui, sai jalat allensa, syöksyi suin-päin pakoon, huusi katkeroituneena, onnettomana ja loukattuna. Hän katkeroitui jo nyt koko maailmalle, joka hänen neuvonsa ja viisautensa arvioi niin ynseästi. Housut vain repsasivat takapuolella onnettomina, kun hän katse kiukkuisena ja likaiset kasvot ison hatun alla vihasta paisuneina pullitteli tietä pitkin kotia kohti, pikkuisen jalan tepsutellessa tietä tasaisesti. Ei nyt tehnyt mieli mitään, ei kerrassa mitään.
Mestari-parka! ja kun Tujusen nelivuotias poika Jamu tuli tiellä vastaan ja pyysi häntä lähtemään harjoittamaan heidän yhteistä lempiurheiluaan, vetämään Lehikoisen vasikkaa hännästä, niin hän siinä vihasta pulleana ollen kieltäytyi.
"Pelkäätkö tinä?" tiedusti silloin Jamu, luullen Nyken arastelevan nyt vasikkaa hännästä vetää, sen isäntä kun oli siitä vihainen. Nyke ylvästyi:
"Mutta en pelkää", uhitteli hän. Hän aivan suuttui ja ynsistyi, katsoi toista silmiin vihaisesti, ja kun niistä Pytty-Syyrakin miehenistuinpuheista oli jäänyt joitakin rippeitä mieleen, niin hän uhmaili:
"Ja vaikka mikä vatikka, ja vaikka mikä miehenittuin, niin en vaan pelkää vatikkaa hännättä vetää."
Ja miten ollakaan, niin heidän välillänsä sukeutui kina. Jamu kiukustui ja haukkui:
"Pytty-Tyylakkikin tanoi, että tinä olet tittamettali ja tälet ättää."
Nyke raivostui, karkasi niskaan.