Hän pujotteli paulaa virsuun ja sitä ahertaessaan kertoili:
"Kuittinen siinä vain… Poikkesin kerran mökkiin, niin tuli puhuneeksi
Nyken housuista… Sanoi että sillä jo ne on."
Ei hän sitä erin tärkeänä puhunut. Miten lie vain muutoin mieleen osunut. Pytty-Syyrakkia se ei miellyttänyt. Puhe johtui siten taas Mestari Nykeen, hänen kanssaan kilpailevaan mestariin. Kohta puheen alussa työntyi silloin ovesta tupaan itse Nyke. Oli tullut etsimään kylän poikia, vihastui oitis Pytty-Syyrakin nähtyänsä, niiskautti, muljautti katseen, jäi ovipieleen vihoittelemaan.
"Ka, tässäpä tää itsekin… Mitäs Nykelle kuuluu?" tuherti
Virsu-Taavetti työssänsä. Ei vastausta. Vihainen silmäys vain.
Virsu-Taavetti kiintyi yhä syvemmä työhönsä ja samalla jatkoi Nykelle:
"Se Kuittinen se vain kysyi, että joko sinulla on housut. Ne kun siellä nuoralla silloin tuulettuivat."
Ja silloin ei Pytty-Syyrakki taas jaksanut sulattaa harmiansa siitä, että pikku mestari oli häntä halventanut papin kuullen. Hän alkoi oitis pistellä, puhellen:
"Parempi olisi ollut panna uhriarkkuun, tai jakaa vaivaisille."
Sitä housuvaatetta hän tarkoitti, kun se muka oli tuhlattu mitättömän miehen verhoksi. Nyke kyllä aavisti siinä olevan jonkun okaan, mutta vaikeni. Syyrakki jatkoi raamatullisesti puhellen:
"Sillä monesti on miehen sääri vähempi kuin sitä verhoava vaate." Tosi-ilkeydellä hän sitä puheli, vaikka hillitysti. Mutta Nyke suuttui ja uhitteli:
"Mikät tinä itte luulet olevati." Ja kun hän oli Jamulta kuullut Syyrakin arvostelun hänestä, niin hän nyt mittasi Syyrakille samalla mitalla, uhitellen: