"Kyllä se Taavetti naittaa", vakuutti hän pastorille. Pastori mielistyi neuvoon. Ja kun Virsu-Taavetti nyt kuleksi kirkonkylällä jalkineitaan kaupitsemassa, huusi hän sen kansliaan, osti näön vuoksi parin virsuja ja valehteli:
"Tohveleikseni olen näitä jo halunnut pitkät ajat." Taavetti mielistyi kaupasta. Pastori koki kavalasti johtaa asiaa, ettei voitaisi sanoa hänen olevan moisessa puuhassa mukana.
"Tekö, mestari Taavetti, kuulutte olevan hyvä puhemies?" alkoi hän.
Taavetti innostui ja ilmoitti komeasti:
"Naitoinhan minä aikoinaan senkin Kovasimen rikkaan lesken… Ja on tainnut sattua muitakin." Sillä ei hän yleensä ääneensä kehunut, papille vielä vähemmän. Pastori johti taitavasti edelleen. Hän puheli:
"Jaa… Siellä teidän kyläkulmalla ei taida ollakaan nykyään naimattomia leskiä." Hän otti äkkiä kirkonkirjat ja ollen innostuvinaan lausui: "Jaa, katsotaanpas." Hän avasi kirkonkirjan umpimähkään ja ihan toisia nimiä tarkkaillen ilmoitteli:
"Eipä todellakaan ole muita kuin tämä… emäntä Kainostiina Nykänen ja sitten tämä… leskimies Syyrakki Kopsa." Hän uskoi onnistuneensa alussa oikein ja jatkoi kavalasti, muka viattomasti:
"Mutta se nyt on yleensä avioliitto, kuten kaikki muukin, riippuva
Herran tahdosta ja Hänen viisaudestaan… eikä miehen."
Sen myönsi Virsu-Taavettikin, mutta lisäsi:
"Vaikka taas toiselta puolen, niin se on Herran viisaus siinä asiassa enemmän myötä kuin vastaan… Niin että ainoastaan harva mies jaksaa oman viisautensa avulla Paavalin tavoin itsensä hillitä. Kun se toinen viisaus on myötä."
Hän puhui sen yksinkertaisella, koruttomalla avomielisyydellä, mutta pastori ei tiennyt mitä siihen sanoa. Hän tapaili: