"Häh, poika?… Niin että kenenkä housut nämä ovat?"
Mutta Nyke vihastui ja pullistui siitä utelusta, ei vastannut, katsahtaa muljautti vain reuhkaisen hattulierin alta äkäisesti ja ääntä päästämättä poistui mahtavana rappusilta takaisin tupaan. Ukko seisoi hetkisen, pojan poistumista tuskin huomaten. Ajatus irtautui housuista tyyten. Hän kohautti uudelleen virsukimppuaan ylemmä olalle, sylkäistä töpäytti ja halveksiakseen koko asiaa siinä poistuessaan virkkoi itsekseen:
"Olivatpa nuo vaikka kenen! Mokomatkin… Penikan housut!"
Niin hän lähti. Oikeastaan hän oli tullessaan aikonut poiketa tupaan virsujansa tarjoomaan, mutta tämä housuasia oli siinä kesäpäivän rauhallisessa helteessä sotkenut ajatukset niin, että hän unohti koko sen asian, ja niin jäi taloon poikkeaminen siksensä. Matkalla unehtuivat nuo housutkin. Oli helle, tyyni. Vasta Kuittisen mökkiin tultuaan hän muisti ne, kuten pian saamme tietää, uudelleen. Kuittinen, mökin isäntä, tehdä tuherti siinä lepoaikanansa lehmänkytkyttä. Mökissä oli yhtä hiljaista ja kesäistä kuin kaikkialla. Ei jaksanut ajatuskaan olla eleillä. Tuskin tajusi mitä kuuli.
"Kytkyttäkö sinä siinä tuherrat?" osui vaimo häneltä peräämään, ei kysyäkseen, vaan siksi että näki ja tajusi miehensä kytkyttä tuhertavan. Kuittinen kyllä tajusi kuulleensa eukkonsa kysymyksen, ja hänestä tuntui, kuin siihen olisi vastattava, mutta ei hän vain tullut siinä tuhertaessaan vastanneeksi aikanaan, ennenkuin vaimo jo ehti ääneti poistua tuvasta.
Ja kohta vaimon poistuttua saapui Virsu-Taavetti tuohisine taakkoinensa. Ja kun hän tultuansa nyt laski virsukimppunsa lattialle, niin miten ollakaan eläytyi muisto niistä Nyken omituisista housuista helteiseen päähän, niin että jo kielellä pyörinyt hyväpäivä-tervehdys tai muu sentapainen muutahti siksi housuasiaksi, ja hän tuli kytkyttään hartaasti ja ääneti tuhertavalle Kuittiselle ilmoittaneeksi:
"Nykäsen emäntä näkyi pesseen poikansa housut… Niin että kai se poika on sitten jo niin etäälle … kuin housuihin asti ylennyt."
Ja taas tajusi Kuittinen kuulleensa puheen ja ymmärtäneensä puhutun asian, ja hänestä tuntui, kuin varustautuisi hän siihen vastaamaankin. Mutta se tuherrus ja aherrus ja kesäinen olo sotki ja hidastutti hetkiseksi, varsinkin kun oli kytkytvitsan pää pujotettava kiinteeseen. Vasta sen tehtyään hän joutui valmiiksi, mutta miten ollakaan, tuli housuasian sijasta ilmoittaneeksi sen vaimollensa varatun vastauksen ja asian, puhellen:
"Eukko tässä äsken … kysyi että kytkyttäkö minä teen."
Mutta kun vitsan pää oli pujoteltu ja kytkyt jo miltei valmis, niin hän sittenkin terhistyi, ikäänkuin virkistyi sille housupuheelle, tajusi Virsu-Taavetin puhuneen Mestari Nykestä ja siinä työtään lopetellessaan nyt siihen vieraan housupuheeseen vastatakseen ilmoitteli: