"Yksi poika tietää mikä ättä on."
"Mene nyt!" oii rouva jo närkästyvinään, vaikka ei hän tosissaan. Sievä juoksi takaisin Nyken luo riiheen. Hän oli mielistynyt pikku mestariin, ja he leikkivät riihessä "pappilaa". Sievä oli salaa kähveltänyt äitinsä kaapista ruokaa, ja nyt toimitti pikku apostoli lähetystoimensa papillisimmat tehtävät: söi herttaisen Sievä-ruustinnansa tarjoaman hyvän aterian.
Ja niin tuli pikku pappilaan ilta ja riihi pimeni. Nyke työnsi pehkuja riihen uuniin, kömpi itse Sissunsa kanssa pehkuille ja nukkui nokisessa uunissa turvattuna koko maailmaa vastaan. Kirkonkylässä vain oli taloissa puuhaa ja puhetta, ättästä. Siitä ihmeestä oli levinnyt Akun ja Sievän kautta tieto pikkuväelle, ja se väki nyt koki itse arvailla ja toisillansa arvuuttaa ja lopulta aikuisilta kysellä, mikä se ättä on.
Mutta ei vain löytynyt viisasta, joka olisi sen tiennyt.
* * * * *
Tuli aamu. Vallesmannille oli tullut sana Nyken häviämisestä ja oli vaadittu panemaan etsintä toimeen. Hän olikin jo jättänyt sen järjestämisen siltavoudin huoleksi ja lueskeli itse rauhassa sanomiansa.
Ja taas puuhasi rouva kukkinensa. Aamusella oli Sievä vieläkin häneltä perännyt mikä "ättä" on, ja miten ollakaan, niin hän oli vähä vähältä käynyt uteliaaksi. Yhä ja yhä vain johtui ajattelemaan, että mikähän se lasten omituinen "ättä" on.
Ja niinpä hän lopulta ei voinut hillitä herttaista uteliaisuuttansa, vaan kysäisi vallesmannilta:
"Kuule, Adolf! Mikähän ihme se on se lasten 'ättä'? Kun ne sitä hokevat."
Mutta vallesmanni ei viitsinyt puuttua asiaan, mutisi vain lukiessaan: