MIMMI PAAVALIINA
(Topakkana.) Jaa-a!… Ei se muutoin kauppa kannatakaan… (Touhuaa.) Kun sitä nainen yksin elät maailmassa, niin sitä täytyy käyttää hyväkseen miesten heikkouksia, niin etteivät mitkään murut maailmassa hukkaan tulisi… (Touhuaa, juoksuttaa erästä vaatetta kärryyn.) Ja niin on sitten sekä vaimolla että miehellä hyvä olla, ja puntari pysyy tasapainossa: vaimolla on rahaa ja miehellä viinaa … (äkkiä, kätkyen toisaanne nostaen) ja mitäpä siitä… Maailman pitää käydä laillaan… Sillä kun Herra kerran istutti tähän maailmaan viinapuun, niin hänen täytyi silloin myöskin luoda mies, että olisi, joka siitä puusta joisi. (Touhuaa.)
HAKSELI
(Istuu ja tupakoi, kuin ajatuksissaan, surullisella sävyllä puhuen.) Ka… Eihän se ole ihmisen hyvä ilman tarkoitusperää elää… Eikä hyvä yksinään olla… (Savut.)
MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi) No, ei ole!… Sen sanoit oikein… Mutta kun on toki vaimollekin Herra luonut miehen ajanratoksi, niin … siinä sitä sitten sen kanssa elät ja hompsotat… Ja lähtee se silloin ralli ja riemu ämmästäkin. (Touhuaa.)
HAKSELI
(Äkkiä, kuten entisen jatkona, kuin ajatteleva.) Minullakin… Eukko-vainaa se oli… Niitä Penkkolaisen tyttäriä… Mutta torasi ja pitkin ikäänsä oli riitaisa… (Lopauttaa savut.) Koetit hyvällä sille puhua… Ei tykännyt… Koetit kärsiä, olla, ahertaa… Hän vain aina entistä toraa… (Savut.) Niinkuin nyt siinäkin Pekka Riikelin asiassa, minä olin ihan viaton, sillä Riikeli itse alkoi tappelun, vaikka sakot tuomittiin minulle… (Savut.) Mutta eukko-vainaa mitä?… Toraa minulle. Päiväkausittain rääkyttää. (Ihan innostuu: rääkyttää suutuksissaan matkien.) Krääk!… Krääk!… Krääk! — rääkyttää… Ole silloin ja elä!
MIMMI PAAVALIINA
(Touhussa. Kuin osanotolla.) Jaa-a! Pekka Hakseli!… Ole silloin ja elä!