HAKSELI
(Jatkaa. Sävy murheellinen) Ja sitten taas se markkinajuttu!… Hevonenhan meni rehellisessä kaupassa, mutta hän, eukko-vainaa, vaan rupeaa sanomaan humalan syyksi ja taas päiväkausittain rääkyttää. (Kuten äsken: rääkyttäen.) Juot!… Juot!… Juot! — rääkyttää… Ota silloin ja elä!
MIMMI PAAVALIINA
(Kuin innostuen. Leveästi.) Niin, Pekka Hakseli!… Kun akka yhä rääkyttää! (Touhuaa.)
HAKSELI
(Jatkaa.) Ja siksi minä nyt tulin ajatelleeksi sinua … Mimmi Paavaliina… Pantaisi hynttyyt yhteen… Minulla on talo… (Kuin sureksuen.) Elät tässä… Koetat konnullasi pysyä ja vuovata työn päälle, mutta … joskus falskaa… (Savut. Äkkiä.) Vai, mitä Mimmi Paavaliina?… (Savut.) Niin että totta kai sitä sinäkin tarvitset vielä itsellesi miehen?
MIMMI PAAVALIINA
(Varmasti, leveästi.) No senpä tietää! (Kehaisten.) En minä vielä mikään ikäloppu ole, enkä aio siksi tullakaan. (Touhuaa.) Kun Luoja on meidät, vaimonkin, kerta maailmaan luonut, niin sitä pitääkin silloin vaimonkin ymmärtää Herraa kiittääkseen muistaa molemmat asiat: veisata virttä Luojalle ja lipata silmää sormuksen tuojalle. (Äkkiä touhussaan rallattaen.)
Ja ramppali, pali, ramppali, pali rallallal-laa. Ja kirkosta sitä kultansa tykö mennä jo saa.
(Puhuen äkkiä; touhussa, puistellen jotain huivia.) Vai mitä, Pekka Hakseli?