(Riisuu takkiaan päänalusekseen. Liinulle.) Liinu… Mitä se äiti sille miehelle?
LIINU
Haukkui… Ja sanoi että se on lehmäkauppias.
EFREITTI
(Jo takitta.) Voi kun iltarusko punottaa! (Puhaltaa torveen.)
MIMMI PAAVALIINA
Sis-so!… Pois siitä jo sotatorvet törisemästä. (Touhuaa, nostaa vasun toisaanne.) Jaa, jaa, lapset… Ei se ylpeydessä eikä pumpulipaidassa onni ole, mutta kun sitä iloisesti uskoo piikkopöksytkin verkaisiksi, niin herrana niissä vaeltaa ja iloisena ja riemusta rikkaana elää… Niin että nöyrästi kun sitä vaellatte … ja kun osaatte antaa itsekullekin niin rovastille kuin lukkarillekin arvon, niin se Herra rakas taivaallinen isä luo teidänkin puoleenne kerran maailmassa lempeän silmäyksen niin että … nukutte hänen kaikkivaltiaassa turvassaan yönne niinkuin viattomat varpuset oksallansa… Jaa-a!… Jaa-a!… Jaa-a!… So, Emstiinakin … makuulle siitä. (Ottaa kätkyestä viinapullon, vie sen kuormaan. Itsekseen, pulloa kuormaan kätkien.) Tuon viimeisen viinapullon säästin lukkarille lahjukseksi… Kuuluu olevan viinaan menevä mies… Ja jos tuolle muutaman kymmenen markkaa muuksikin lahjukseksi suikkaisi… Huokeammaksi se tulee, kuin ruveta tällä iällä lukua opettelemaan ja senkin seitsemiä kouluja ja yliopistoja läpi käymään. (Joukolle.) No, komppaniia!… Sen kun jo makuulle… (Ilta himmenee. Joukko alkaa olla jo makuulla.) Jaa, jaa, jaa!… Elät vain ja kulet ja ponnistat ja yrität, mutta!… (Äkkiä.) No, mitäpäs tässä on nurkumistakaan… On ollut maailmassa sekä leipää että riemua… Maantietä on ollut yhtä pitkältä kuin rikkaillakin… (Makuulle varustautuen.) Ja mitäpäs tätä ihminen muuta enää tarvitseekaan. (Laskeutuu hänkin makuulle.) Taivaallinen isä se kuitenkin huolista huolen pitää, niin että ei ihminen sortuisi niiden alla. (Nukkuvat. Metsästä alkaa kuulua viulun soittoa.)
LIINU
(Kohottaa päätään, kuiskaa soittoa kohti.) Tsyt… Se valvoo vielä…