Turusen akka oli todellakin saanut esikoispojan, jota oli kauvan halunnut. Jo naimisiin mennessä oli hänelle siitä povannut Kirppu-Matin akka ja ennustanut odotetusta lapsesta tulevan niin julman työmiehen, että se raataa kaikki Turusen maat pelloiksi ja auttaa muitakin pirttipohjalaisia. Siksi olikin Turunen sanonut:
"Kun siitä kerran tulee niin julma pellon muokkaaja, niin sille pitää panna nimeksi ihan Pellervo."
Eukkokin oli siihen mielellään suostunut, sillä hän Turusta ei yleensä uskaltanut vastustaa. Ja nyt olivat ristiäiset. Jo ennen syntymistä oli ajateltu kummiksi Pirhosen ja Jumppasen pariskuntaa.
Kun nyt ei kumpasellekaan ollut edeltäpäin annettu tuosta valinnasta tietoa, olivatkin molemmat joukot saapuneet, luullen että toista ei siellä ole. Turusen tupa oli vieraita täynnä. Pappi oli suorittanut etutoimituksen: ottanut ryypyn ja juonut kahvit, ja kysyi jo varovaisuuden vuoksi ovensuussa istuvaa isäntä Moilasta tarkottaen:
"Montako lypsävää tällä Heikki Moilasella tänä vuotena on?"
Kaikkien silmävalkuaiset välähtivät Moilaseen. Tämä punastui ja kumartui ottamaan rikkaa lattialta, että ei joutuisi katsahtamaan papin silmiin. Kun vastausta ei kuulunut, lopetti Turunen hiljaisuuden vastaten:
"Ainoastaan kuusihan tällä Heikki Moilasella on sitä lypsykarjaa… paitsi sitte hiehot ja vasikat!"
Pappi nyt jo nuuskasi ja ryki, niin että Moilaselle tuli paha olla. Hän kohosi verkalleen pystyyn ja vetäytyen ovesta ulos murisi:
"Hevosen selästäkin on tainnut loimi pudota… pitää lähteä tästä korjaamaan."
Syntyi äänettömyys. Ihmiset katsoivat Moilasen emäntää. Silloin lukkari, joka oli Moilaselle velkaa viinapullon hinnan, aikoi maksaa sen hyvällä teollansa. Kahvia teevadista hörppien hän selitti: