"Se ei ole mies eikä mikään, joka ei uskalla katsoa itseänsä peilistä niin voimallisesti, että joka arpi ja näppylä näkyy koko maailmalle!… Nyt kuulkaa!" Hän ryyppäsi ja jatkoi:
"Jumppasen nenässä on semmoinen näppylä, jotta se on niinkuin iso patti hevosen polvessa, ja se ei loppuisi, eikä lähtisi, vaikka koko maailman hevostohtorit siitä leikkaisivat hevosen pattilihaa, niin että sillä lihalla saisi elättää kaikki maailman karhut ja kansat. Se vaan kasvaa ja paisuu aina!"
"Mitä sinä nyt kaikista syylistäsi menet maailmalle hölöttämään!" torui jo Suso, alkaen ihmisten tähden ujostella miehensä näppylää.
Mutta Pirttipohjan riemu oli nyt rajaton. Naurettiin, halailtiin ja pyörittiin kukin akkansa tai tyttönsä kanssa. Jumppanen löi Pirhosta olalle ja kehasi:
"Kuule Pirhonen! Sinä olet rehvakka mies ja minä sinusta tykkään… Kuulehan, kun minä ihan ääneni korotan ja toisenkin totuuden sanon: Pirttipohjassa on eletty ja Jumppasina on pysytty, vaikka halla on saanut rauhassa möristä Rämesuolla! Sillä mitä ei voida hävittää, se täytyy jaksaa kestää, ja mitä ei voida peittää, se täytyy olevaksi myöntää, ja kuitenkin vaan jaksaa leivissä pysyä. Sillä palavaa taloa ei voida vakan alle kätkeä!… Anna Pirhonen karhujen vihellellä ja hallan kuuraista harjaansa nostaa ja sinun korvaasi puhaltaa!"
Suso yritti jo varottaa miestänsä, sillä hän pelkäsi uutta onnettomuutta, mutta Jumppanen keskeytti:
"Suso! Elä sinä sitä sure mikä tulee, sillä onhan meillä käräjät ja laki, joka sakottaa, minkä me rikomme!… Nyt juodaan lopullinen veljesmalja ja sovinnon ryyppy, ja sitte tanssimaan, ja mustalaisen ja Ökön viulun pitää vinkua ja karhun viheltää ja käen kukkua. Hei! Ijankaikkisen sovinnon malja!"
Maljat kohotettiin, ja soittoon ja käen kukuntaan ja iloon sekaantui karhun huikea vihellys, ja väki ryhtyi laulaen tanssimaan melkutusta.