—Ei ole mikään niin iso kuin tämä haka.
—Onpas.
—No mikä? tiedusti Esa. Otto haki vastausta ja tokasi vihdoin:
—On Immosen härkä… Ja vielä suurempikin tätä hakaa on se härkä… Vai eikö ole?
Ja miten ollakaan taas, niin Esa myöntyi vähä vähältä ja jonkun ajan kuluttua ylpeilivät he taas härän suuruudella kilpaa. Esa kehui:
—Sillä on häntäkin niin pitkä, jotta sen pää ylettyy alapuolelle takajalkojen polvia… Ihan maahan asti ulottuu.
—Sillä se kun huiskauttaisi kerran, niin vaikka tuo puu menisi poikki! tarttui se innostus toveriin, niin että tämä löi palikalla puuta. He puhuivat nyt sarvista, niskasta ja turvasta ja viimein siitä johtui Otto kehumaan:
—Kun se tapettaisi ja siitä turvasta tehtäisi sylttyä, niin meillä olisi syömistä! Olisihan?
—Olisi… Mutta eipä sitä tapetakaan, puuttui Esa nyt asiaan viisaana ja toinen kysäsi:
—Mitenkäs siitä saadaan lihaa?