—Se vain kuolee itse, ja sitte nyletään ja suolataan lihat, selitti Esa hyvillään omasta viisaudestaan. Toinen oudosteli:
—Entäs nahka?
—Nahka viedään karvarille ja se ottaa siitä karvat pois ja sitte tehdään kenkiä, heilutteli Esa viisaana purkkiansa ja nyt jo myönsi Otto, kehasten:
—Silloin se ei enää puske … ei vaikka menisi ihan nenän eteen… Ja vaikka vielä kepillä härnäisi, niin ei vaan puskisi enää.
Samaa mieltä oli Ottokin, ja niissä keskusteluissa saapuivat he lähelle Auvisen entisen naurismaan ahoa. Siinä pysähtyi nyt Esa ja sanoi varovasti:
—Jospa se on tuossa aholla!
Vaistomaisesti alkoi Otto kaivella sormellansa nenäänsä. Ajatus että härkä olisi jo niin likellä, vei luonnon häneltä. Hän ehdotti hiljaa, pelokkaana:
—Mene sinä edellä!
Esa vaikeni. Kotvasen odotettuansa uskalsi taas Otto sanoa:
—Mene ryömimällä, niin sitte se ei kuule!