—Kuuleepas.
—Eipäs, aleni Oton ääni vieläkin.
Mutta vihdoin rohkaistuivat he. Varovasti ryömien he lähestyivät ahoa,
Esa etummaisena.
—Näkyykö sitä? kuiskasi jo Otto.
—Ei.
—Ryömi sitte vielä! rohkaistui siitä toveri. Ja miten suuri oli heidän ilonsa, kun he ahon reunaan päästyänsä huomasivat, että pelättyä härkää ei siellä ollutkaan! Ottokin uskalsi nyt kohota polvillensa. Esa sai rohkeutensa takaisin, löi kepillään ahoa ja ärjäsi muka härälle:
—Tuleppas!
* * * * *
Kuten lukija itsekin tietää, on sanottu aho kalteva ja sen rinteen päällä on joukko suurehkoja kiviä. Pojat levähtivät siinä, istuen kivellä pohtien missä härkä on. He rohkaistuivat uudelleen ja Otto jo uhkasi:
—Kun tuosta oikein suuren kiven vierittäisi ja se paukahtaisi härälle otsaan tuolla alhaalla, niin pään siltä pitäisi haleta, vaikka olisi miten luja!