—Äts! sähähti Vallesmanni, syöksyi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni niin että seinät jyrähtivät.
Jokseenkin samallainen kohtaus oli sattunut lukkarinkin talossa, kun lukkari oli nähnyt että heinät oli mätetty ylisiltä alas navetan likaan. Kun hän oli uhannut kurittaa Sakua, oli äiti noussut lastansa puolustamaan. Riita oli sukeutunut. Sen kestäessä hääräili nyt Hellä Karoliina kahvin keittopuuhissa, kun lukkari jatkoi uhkaustansa. Vaistomaisesti unohtui hänelle silloin iso sumppipannu vasempaan käteen ja oikean käden etusormella löi hän tahtia hellan reunaan, painostaen sillä sanojansa.
—Minä sanon … minä sanon sinulle, Tenho Ossian, jotta se on jo nytkin juuri sinun kovuutesi tähden lähtenyt vanhempiensa luota maailmalle… Ja minä sanon että kun se herran avulla taas takaisin saadaan, niin sinä et saa siihen koskea sormellakaan… Et sakarisormellakaan…! Se on sinun ankaruutesi tähden lähtenyt!
—Menköön…! Olipa tuo vaikka kissan hännässä, … eto elävä! tuskastui vihdoin lukkari. Äiti rukka menetti malttinsa. Iso pannu vasempaan käteen unehtuneena ja oikealla kädellään kämmensyrjin varottaen lähestyä, pyörittäytyi hän miestänsä ihmetellen, uhkaavana:
—Niinkö sinä puhut…! Puhutko sinä, kirkon ja seurakunnan palvelija sillä tavalla!
Syntyi ankara riita. Siihen tuskastuneena sulkeutui lukkari huoneeseensa. Hänen sisunsa nousi. Hän ei voinut enää hillitä itseänsä, vaan päätti kostaa sillä ainaisella ilkeydellä, jota hän oli käyttänyt aina ennenkin riidan äärimmäiseen asti noustessa:
Hän otti kanteleensa ja veisasi, vaimoansa tarkottaen ja sitä oikein häijysti pistääksensä, juhlallisesti virren:—Raskaissa maan vaivoissa.
* * * * *
Tämä väliaika oli ollut taas toraista sekä Antti Juhanan, että Urho Ernestin mökillä. Eevastiina oli juonitellut ja mies murjottanut. Joskus oli ollut ilmiriitaakin.
Mutta viime sunnuntaina oli tapahtunut pieni mielenmuutos. Hukkuneiksi otaksuttujen lasten kuolema oli ilmotettu kirkossa. Heidät oli siunattu kuolleiksi. Heidän puolestansa oli pappi lukenut tavallisen esirukouksen. Kauniisti oli nuori pappi puhunut nuorien vainajien muistolle lohdutukseksi vanhemmille ja varotukseksi muille. Vaimot olivat sitä kuullessansa itkeneet ja miesväki käynyt vakavaksi.