—Nyt minä tiedän: noustaan salvainta myöten ladon katolle ja sieltä ärjäistään niin jotta se kuuluu!

Vastaan sanomatta seurasi toinen neuvoa. Varovasti hiipivät he ladon luo ja kiipesivät katolle. Sinne näkyi härkä ja siellä sai kumminkin rohkeutensa kaksinkertaisena takaisin. Riemastuneena ärjäsivät he vihollisellensa ja kun se ei näyttänyt olevan sitä kuulevinansakaan, ylvästyi Esa:

—Kivitetään sitä!

Toinen oli siihen valmis. Ladon olkikaton paineeksi olikin koottu koko joukko kiviä. Niiden joukossa oli pieniäkin, ja niinpä pojat härkää pommittamaan.

* * * * *

Hyvän puoli tuntia olivat he jo tehneet turhaa työtä. Ei ylettynyt kivi härkään. Mutta nyt se tuli lähettyville ja jo osui kivi sen kylkeen. Härkä tuhahti, katsahti, huomasi vihollisensa ja oitis lähti latoa kohti juosta löntyyttämään. Molemmat hätkähtivät ja mahallensa katolle heittäytyen kiirehti Otto hätäillen:

—Voi … se tulee…! Rupea mahallesi Esa!

Vaistomaisesti totteli toinen. Härkä pysähtyi ladon eteen, alkoi mylviä ja kuopasi tuon tuostakin nurmea, että sammal pölähteli. Yhä lujemmin puristautuivat silloin pojat ladon kattoon ja vasta kun härkä heitti mylvimisen, rohkeni Otto kysyä:

—Joko se meni?

Esa nosti päätänsä. Härkä söi rauhallisena ladon edessä.