Hän otti tieltä litteän kiven, viskasi sen linkoamalla ja kehasi samalla
Otolle:
—Sinäpä et uskaltaisi sillä tavalla ajaa selkähevosta!
Otto oli taas alakynnessä.
—Etkä ole käynyt kirkon sillan alla, ylpeili Juntus lisää. Nyt jo harmistui Otto, mutta äkkiä keksi hänkin asian ja sanoi uljaasti:
—Mutta sinäpä et ole nähnyt telehvoonia.
Juntus oli vaiti. Voitokkaana viskeli Otto läkkituoppiansa pallon tavoin. Hölmistyneenä kysyä tokaisi vihdoin Juntus:
—Oletkos sinä nähnyt?
—En… Mutta minä menen Esan kanssa katsomaan, kun se menee hirsitolppia myöden ja siitä saa vaikka mitä vain sanoo! ylvästeli Otto.
Ja nyt alkoi telefoonin selittely, saman tapainen kuin oli jo tapahtunut ladon katolla. Esa kehui:
—Kun vain sanoo harallekin, jotta: 'teleh-voon!' niin se menee pakoon vaikka olisi miten vihainen.