—Kun olisi kaikille!
—Etsitään rikkaläjästä … jos siellä on.
—No, suostuivat toiset. Rikkaläjästä, aitan takaa, löytyikin pätkä kullekin, ja nyt lähdettiin tyhjään latoon polttamaan.
* * * * *
Vallesmannin heinälato oli vähän ulompana talosta. Heiniä siellä ei nyt ollut, mutta harvan sillan alle oli talven kuluessa karissut kaikenlaista ruhkaa: heinän rippeitä ja muuta. Pojat istahtivat piiriin keskelle lattiaa ja ryhtyivät tupakoimaan. Vesa oli heistä siihen tottunein, Otto ja Esa aivan ensikertalaisia. Kun hölmö Juntus vetäsi ensimäiset savut, kehasi hän:
—Voi piru kun tästä tulee savua.
—Entäs saatko sinä lähtemään…? Ime näin, ohjaili Vesa Ottoa.
—Se menee henkeen! valitti tämä silmät punaisina ja vetisinä.
—Ime paremmin! neuvoi siihen Juntus.—Ime näin ja sitte puhalla!
—Voi, voi kun se on väkevää! ylvästeli Esa silmät henkeen menneestä savusta tihrullansa.