—Pojat hoi…! Kun olisi leipää!

Nyt huomasivat toisetkin, että heillä oli nälkä. Ryhdyttiin keskustelemaan mistä saisi ruokaa. Esa järkeili vallesmannin pojalle:

—Menisit ja ottaisit teidän kyökistä ja sitte syötäisi.

—Pappa on vihainen, kieltäytyi Vesa, selittäen:—Kun siihen sattui se kivi… Se on siitä telehvoonista kaikille hyvin vihainen… Ja sanoo panevansa linnaan!

Syntyi pieni neuvottomuus. Otto kaiveli nenäänsä ja Esa seisoi kädet housun taskussa. Vesa kerskasi äskeistä tunnustustansa koristellen:

—Mutta kunhan pappa menee ryöstämään ja mamma on yksinään, niin sitte minä en pelkää, vaikka olisi sata pappaa!

Mutta nälkä yltyi sitä mukaa kun päivä kului. Vihdoin keksi hölmö Juntus keinon. Hän ehdotti:

—Mennään tämän talon tupaan pyytämään köyhän apua!

Ensin se ihastutti, mutta oitis huomasi Vesa:

—Eipä sitä uskalla. Tämä on lukkarin talo ja ne tuntevat ja sanovat papalle.