VI
Huolettomina, iloisina he vaelsivat nyt edelleen kaupunkia kohti. Missä oli jyrkempi alamäki, siinä he tavallisesti juoksivat, että tomu pölisi. Tasaisilla seuduin he sen sijaan tavallisesti joko kivittivät telefoonilankaa ja posliineja, tai viskoivat kiviä, koettaen kuka saa etemmäksi viskatuksi. Ylämäkipaikoissa he taas kertoivat omista uskalluksistansa ja joskus väittelivät niistä. Kerta, kun Saku liiaksi kehui, väitti Esa puolestaan:
—Oletkos sinä ollut Immosen ladon katolla?
—En.
—Minäpä ja Otto olimme!
—Oliko se korkea?
—Oli… Ja sinne näkyi vaikka koko kylä… Ja Immosen härkäkin näkyi, mutta se ei uskaltanut tulla, kun me ärjäsimme jotta: telehvoon! kerskui Esa. Kateellisena väitti silloin Saku:
—Mutta muuallapa et ole ollut!
—Oletkos sinä? pelkäsi Otto jo voiton menevän.
—Olen… Vaikka missä olen ollut ja kotonakin olen tehnyt vaikka mitä.