* * * * *
Niin jatkui keskustelu pitkin matkaa ja keskustelijoiden rohkeus yltyi ja mielikuvitus laajeni. Mutta nyt tulivat he siihen paikkaan, missä tie koskettaa järven rantaa. Siinä oli Antti Auvisen äsken tervattu vene teloillansa kuivumassa ja vierellä oli tervatölkki puolillansa tervaa. Eivät he malttaneet olla rantaan poikkeamatta. Ensin valitsivat pikku kiviä vedestä, mutta sitten huomasi Otto tervatölkin ja johtui siitä puhumaan:
—Tämän näköistä se on siirappikin… Oletko sinä Esa syönyt siirappia?
—Olen.
—Onkos se sinustakin makeaa?
—On.
—Hyvinkö makeaa? penäsi vielä toinen ja saatuansa kehuvan myönnytyksen yltyi hän:
—Kun olisi noin iso purkki siirappia kun tuota tervaa, niin sitte me söisimme niin jotta ihan maha kasvaisi…! jotta ei housujakaan saisi kiinni.
Keskustelun kuluessa he innostuivat siirapin paljoudesta ja Esa jo kerskasi:
—Ja jos olisi vielä enemmän siirappia … jos olisi vaikka miten paljon, niin sitte ei vettä tarvitsisi ensinkään olla… Eihän tarvitsisi?