—Mennäänpäs katsomaan sitä Immosen härkää, kun se möyryää.
—No mennään, oli toinen kernas ja juoksujalkaa lähtivät pojat painamaan
Immosen ahoa kohti.
* * * * *
He juoksivat alamäkeä ja olivat juosseet jyrkimpään paikkaan, kun Esa lankesi ja meni aika matkan juoksuvauhdin johdosta pitkin mäkeä mahallansa. Oitis hän hyppäsi toki pystyyn ja alkoi jatkaa menoa, kuin ei mitään olisi tapahtunut. Mutta kaatuessa kolahti taas läkkikannuun pistetty pieni läkkituoppi ja nyt huudahti Otto:
—Siellä kannussa kalisee…! Mikä siellä on?
—Se on läkkituoppi, ylpeili Esa, selitellen:—Äiti käski viedä tämän kannun teille ja sitte antoi läkkituopin ja käski siihen pyytää äidiltäsi siirappia, jotta saa keittää imelää soppaa! Tämä on teidän kannu.
Mutta Oton ajatuksissa kuvasteli taas Immosen härän kuva. Innostuneena hän tiedusteli kannusta puhuessaan:
—Sillä kannullako sinä sitte lyöt, jos Immosen härkä tulee päälle?
—Tällä… Ja niin että koko kannunkin pitäisi särkyä, uljastui Esa.
Ottokin siitä jo innostui ja kerskasi:
—Ja minä kun sitte vielä apuna, niin … voi, voi!