—Hel-lä! keskeytti lukkari aivan karjasemalla.
—Jotta sinä olet virren honottaja! huusi silloin Hellä Karoliina sen sanottavansa. Sitä ei lukkari koskaan sietänyt, sillä hän ei millään muotoa tunnustanut veisaavansa nenäänsä. Raivostuneena sieppasi hän kahvikupin pöydältä, paiskasi sen säpäleiksi lattiaan ja poistui ähähtäen:
—Saakeli.
Alkoi uneton yö. Isäntäväki riiteli. Rouva itki välillä ja koko väki etsi kadonnutta lasta.
* * * * *
Seuraavana aamuna tuli lukkari jo aamiaisen aikaan vallesmannin luo ja kertoi Sakun häviöstä. Molemmat isät olivat aivan sekaisin. Nimismies päivitteli:
—Tjaa…! Tjaa, veli!
—Tjaa!
Vaiettiin. Taas yritti vallesmanni:
—Minä en enää ymmärrä mitään… Kun saisi edes kaupunkiin telefonoida, mutta senkin ovat rikkoneet, ruojat, niin ettei enää voinut lääkäriä kutsua…! Lempikin kun tässä mylläkässä vielä sairastui!