—Sillä hienolla puulla ei vielä katkennut pakana, vaan kun se iso honka hakattiin ja se kaatua rusahti, niin katkesikin siinä lanka.
Eevastiina oli seurannut keskustelua ja huokaili nyt:
—On … on sitä tällä köyhällä koettelemusta… Kaikki telehvoonit ne vain sen harteille taakkaa tuovat … kaikki ne vain lisäävät köyhän kuormaa.
—Niin kuin tää mikä? kysyi siihen lautamies Koljonen, joka juuri tuli tupaan siltavoudin kanssa ja kuuli Eevastiinan valituksen.
—Niin kuin nyt tääkin pahan hengen lanka … tää telehvooni, murahti siihen Antti Juhana.
—Ka rikkoneetpa ne ovat sen nyt, oikasi lautamies. He eivät tienneet, että sen olivat rikkoneet juuri Antti Juhana ja Urho Ernesti, vaan tulivat juomaan. Piippu ikenissä murahti siihen Antti Juhana:
—Ka joutikinpa tuon rikkoa … rikkoa…
—Jouti, vahvisti Urho Ernesti. Lautamies Koljonen turisti joukon luona nenänsä, pyyhki sen aluksen kämmensyrjällänsä ja arveli:
—Kuka hänet vain lie rohennut rikkoa!
—Ka kukapa se! murahti Antti Juhana hyvillänsä, ylpeänäkin. Koljonen toisteli: