—Meneppäs, kuule, Nikodemus, samalla tiellä ja lyö suonta siitä meidän rouvasta… Sekin on sairaana ja haluaisi sinua.
—Soo! lausui Nikodemus juhlallisella äänellä ja lähti. Vallesmanni kolusi kaapissansa, otti sieltä pullon, kilkutteli sitä ja lausui:
—Vieläkö hänestä tullee lasit mieheen…! Kallistuu tuokin särvin, jotta eivät enää palkat riitä.
He ryhtyivät sitä tasailemaan. Sitä tehdessä virkistyivät hieman mielet. Vallesmanni voi jo puhella virkatehtävistänsäkin sen verran että ilmotti:
—Lautamies Koljosen ja siltavoudin lähetin tutkimaan, kuka sen on tuon telehvoonilinjan särkenyt… Kun sais pakanat kohta ensi yrityksestä kiinni ja antaisi hyvät sakot, niin pitävät kyntensä erossa… No, maistappas, veli!
—Tjaa!
* * * * *
Antti Juhanan mökissä istui isäntä itse Urho Ernestin kanssa synkkänä, tupakoiden. He olivat puhuneet telefoonin hävityksestänsä ja nyt murisi Antti Juhana:
—Mutta tottapahan nyt on poikki… Niin jotta ei siinä enää lennä!
Syntyi äänettömyys. Sen lopetti Urho Ernesti, selittäen: