Ja miten toinen oli nyt asemamme kuin ensi kerran, Vakkosalmella tavatessamme!
Nyt olin minä neuvoton, hän ikäänkuin perehtyneempi ja sen johdosta rohkeampi. Syntyi pieni keskustelu. Koetin olla ystävällinen, mutta samalla huoleton, iloinen, ettei hän saisi sitä käsitystä, jotta muka tungettelen. Niin luontevasti, yksityiskohtia myöten, näyttelin jo rakastuneen naisen osaa.
Mutta kohtaus loppui äkkiä. Petterin isä oli saanut asiansa toimitetuksi ja huusi poikansa ulos, kiirehtien kotiin lähtemään. Jäin yksin ja nyt aloin miettiä miten saada tilaisuus seurustella Petterin kanssa rauhassa enemmän. Tilaisuus olikin tulossa: Olihan meillä tulossa perhejuhla: äidin nimipäivät, joille tavallisesti kutsuttiin koko Tohmajärven herrasväki, jopa joskus muutamia siistimpiä, rikkaampia isäntämiehiä. Päätin nyt tarmolla toimia niin, että herra Ikonen kutsuttaisi perheinensä, vaikka hän ei ollut vielä isän erityinen tuttavakaan. Kärsimättömänä odotin vain juhlan tuloa ja vannoin näyttäväni Ellille, että hänen aikomuksensa ovat turhaan raukeavat.
Ja nyt alkoi odotuksen ja epätietoisuuden aika. Sieluelämäni liikkui herkkänä, kuin auer tuulenhenkäyksissä. Haaveilut ja unelmat ilmestyivät. Iltasilla nukkuessani toivoin yöllä näkeväni kauniita lemmen unia. Mutta mikä ihme siinä lie ollut, että minä en niitä koskaan nähnyt. Se oli mielestäni pahan enne. Siksipä usein, kun aamusella heräsin, tuskastuin koko maailmalle, löin, tai viskasin tyynyäni ja sähähdin tuskaisen, hermostuneen:
"Äs!"
c) ENSI PAULANI.
Joutuivat siitä vihdoinkin sanotut äidin nimipäivät. Isä poltteli piippuansa ja äiti laati hänen kuullen luetteloa niistä, ketä olisi kutsuttava. Hän alkoi:
"No papista ja näistä muista paremmaisista nyt ei ole puhettakaan … ne kutsutaan… Mutta miten on sitte tämän kauppias Surakan kanssa."
Hän odotti vastausta. Minä olin kärsimätön Ikosen joukon puolesta, peläten että sitä ei kutsuttaisi. Hermostuneena pistin minä jo, kun isä viivytteli vastausta:
"Ettekö te nyt, isä, kuule kun äiti kysyy?"