"Mitä?" tokasi isä rauhallisena. Äiti toisti:
"Niin että miten se on tämän Surakan joukon laita?"
"Surakanko!" tarttui isä, kaivoi hammastansa tikulla, nitristeli ikeniänsä, puhdistaessaan kielensä kärellä tikun jälet, kävi sitte sylkäsemässä ja ilmotti:
"No joutaa tulla… Puhuuhan sitte Nykösen kanssa jauhon hinnoista, niin ei se ukko ole muiden vastuksena."
"Surakka siis kutsutaan", merkitsi äiti listaansa, kokoili siten kaikki ajatellut luetteloonsa ja lausui:
"No muitapa niitä ei jumalan kiitos olekaan!"
"Mamma … Ikoset!" kuiskasin minä silloin äidin korvaan. Äiti katsoi isän silmiin kysyvästi ja kysäsi:
"Niin … mitäs sinä siitä sanot?"
"Kenestä", kangerti isä, hampaan kaivutikku suussa.
"Ikosesta… Siitä joka muutti sinne Peijonniemeen?"