Lukkari tottelikin, vei kanteleen paikoillensa ja ihmetteli vaimollensa
Ellin ärtyisyyttä. Rouva selitteli siihen:
"Eikö tuo liene se vallesmannin Maiju siihen väliin tullut!… Sekin näkyy sille Ikosen pojalle jo hököttävän."
Lukkari harmistui, raapi korvallistansa ja ähähti:
"Äs!"
Ja hetken perästä hän kysyi minulta:
"Eikös se jo keväällä hionut sitä Ratisen Oskaria?"
"Eipä se tainnut päästä vielä alkuun… Tämähän se Halisen rouva tietäisi sen", arveli rouva hieman masentuneena. Lukkari jo harmistui minulle niin että ähähti:
"Äs sitä häikälettä!… Siitä on vastusta koko Tohmajärvelle!"
Rouva huokasi. Taloon oli tuulahtanut jotain painostavaa. Elämän suurkysymys, rakkaus, ulotti vaikeaa, raskasta ristiriitaansa yhä laajemmalle.
Ja samaan aikaan kärsi Elli huoneessansa onnistuneen ilkeyteni johdosta.
Hän muisti loukkauksen, raivostui minulle ja äsähti itseksensä: