Elli joi kahvia, pidellen kuppia kahden hyppysensä välissä ja koettaen toiset sormet asettaa hyvin sirosti haralleen. Sieluuni alkoi kohota taaskin se samainen synkkä pilvi, joka nyt tunkeutui jo joka paikkaan, enkä minä jaksanut sen nousua estää. Elli kiemaili, puhua lasketteli ja oli olevinansa aivan viaton enkeli. Nyt se jo sanoi häjyimpänsä: Herttaisen viattomasti huudahdellen lupaili hän:
"Ja sitte minä lähetän sinulle, Maiju, Helsingistä kuvapostikortteja … ja kirjoitan ja lähetän lahjoja niin paljon … niin … niin että…"
Hän teki käsillään liikkeitä ja luetteli niiden mukaan:
"Ennen joulua minä lähetän postissa sitä … ja sitä … ja sitä…
Sitte jouluksi minä lähetän herra Ikosen kanssa sinulle semmoista, josta
sinä pidät hyvin … hyvin … hyvin paljon… Minä jo kysyin herra
Ikoselta ottaako hän paketin tuodaksensa ja hän lupasi ja silloin sinä,
Maiju, saat niin hyvää, niin kauhean hyvää puuderia, jotta sitä et saisi
Joilta et vaikka maksaisit mitä."
Vilkkaasti, huolettoman viattomasti löyhytteli hän nyt kasvojansa nenäliinalla, puhellen samalla.
"Huu … hu-huh-huh … huh!… kun on kuuma… Kuinka sinun kukkasi, Maiju, ovat menestyneet?… Ovatko ne hyvästi kukkineet?" käänsi hän äkkiä puheen, nauttien ilkeydestään. Koko elämäni mustui. Hän toisti:
"Joko, Maiju, ovat kukkineet kaikki kukat?"
"Jo", tokasin minä lyhyesti. Hän jatkoi kotvasen, syleili sitten minua jäähyväisiänsä huudahdellen ja poistui voitonilosta säteillen.
* * * * *
Minä en ryhdy enää kuvaamaan nykyistä sieluntilaani kokonaisuudessansa, niin synkkä se oli, eikä se kuvaamisesta sen vaikeammaksi tulisi. Mutta se joka luulee, että minä nyt, kun onni jo näytti olevan käsin kiinni saatavissa, olisin tyyten masentunut, hän ei tunne naisluonnetta. Hän ei tiedä että nainen on rakastettunsa tähden valmis kaikkeen, taisteluihin, kuolemaankin.