Kaisa alkoi silloin lasketella:
»Kukapa niistä köyhistä huolisikaan, vaikka itse aikoisikin… Eikä se meidän suku ole ollut milloinkaan niin hätäistä ja kiireellistä, että ei ole oikein ehtinyt entisen elävistä sänkyä puhdistaa, kun jo toisen ottaa. Sekin Sohvi Karhutar, olihan se Ruukin Pekka Sahasen jälkeen kuusi vuotta leskenä, ennen kuin meni sille Uudenkylän Suhoselle, jonka kanssa se sitten oli yhdessä Suhosen kuolemaan asti… Ja sekin Loviisa, sen Jussi Karhun tyttö… Vastahan sekin meni näet Könösen Antille, kun oli ollut Miinalaisen leskenä seitsemän vuotta… Se on koko tämä Karhun suku ollut aina semmoista ajattelevaa ja vakavaa sukua…»
Omaa vakavuuttaan ajatellen hän pyöräytti asian:
»Vaikka eipä ne kaikki malttaisi niin tarkkaan leskensänkyään maata… Sekin Mulon Massisen leski oli jo toisen kelkassa, ennen kuin vielä oli ehtinyt ottaa selvää Massisen kaikista lapsistakaan, montako niitä jäi.»
Jussia miellytti Kaisan vakavuus, jota vielä vahvisti Antti sanoen:
»Vakavamielistä sukuahan se on se Karhun sukukunta aikoinaan ollut… Möröksihän ne sitä Pekka Karhua sanoivatkin, ja sen Mikko Karhun tyttöä haukuttiin Kontioksi.»
Mutta liialliselta hänestä kumminkin tuntui semmoinen vakavuus, jos Kaisa päättäisi muun Karhun suvun esimerkkiä seuraten pitää sänkyään leskensänkynä kuusin vuosin. Jussin asiaa ajatellen ja ajaen hän sen vuoksi huomautti:
»Vaikka kyllähän se ravakka vaimoihminen, niin kuin Kaisakin on, ennättää yhden leskensängyn loppuun maata vähemmässäkin ajassa kuin kuudessa vuodessa!»
»Ennättää!» kiirehti Jussikin, ja lisäsi vielä:
»Liiallista ylellisyyttähän onkin pitää sänkyään puolillaan niin kauvan.»