* * * * *
Miehet katsahtivat toisiinsa hyvässä ymmärtämyksessä ja Antti jo iski silmääkin. Mutta Kaisa ei tahtonut sukunsa ansioita puolustamatta jättää, ja hän pani vastaan selittäen:
»No, parempi on sentään pitää sänkyään puolillaan muutama liikeneväkin vuosi, kuin koota se ihan kukkuralleen niinkuin se Rissasenkin akka oli tehnyt … vaikka hänellä oli omakin mies. Lopulta sitte oma ukko jo sai tietää, ja tietäähän sen mikä loppu semmoisesta elämästä tulee. Mutta tässä Karhun sukukunnassa on aina eletty ihmisiksi.»
Sen todisti Anttikin, murahtaen:
»Niin on eletty. Niin on ollut siinä suvussa sänky aina tasapää kuin ryyhäpuulla pyyhkäisty jyväkappa: ei ole ollut liikoja, jos ei vajaakaan lie ollut.»
Jussiakin miellytti, että koko Karhun suku oli niin vakavamielistä väkeä, ja Kaisakin mielistyi kehumisesta. Tarjosi jo kolmannet kupit kahvia ja kainosteli nyt itseään, puhuen:
»Ka mitäpä häntä ihminen tarvitsee turhaa huikennella ja huvitella.
Pääsee tuota vähemmälläkin synnin teolla maan rakoon, niin kuin
Makkos-vainajakin pääsi… Ottaisitte siitä nyt kolmannet kupit
lämpimiksenne!»
»Olisipa tuo jo entinenkin välttänyt», vastusteli Jussi, ja Antti taas puolestaan jatkoi muuta puhetta, myöntäen:
»Pääseehän sitä maan rakoon, vaikka ei yhtään huikentelisi. Eikä se tämä
Kaisa huikennellut nuoruudessaankaan, kun vielä siellä
Liperintaipaleella tyttönä oli.»
»Vakavahan tämä Kaisa oli jo silloinkin», kiitteli Jussikin sokeria puraistessaan.