»Eihän tässä nyt vielä mihin ole kiirettä. Ennättäähän tuonne nyt
Liperiin, vaikka myöhemminkin lähtee!» esteli Kaisa.
Mutta Jussista se estely tuntui ivailulta. Mielenkarvaus sen vaikutti. Hän ajatteli: »Se tahtoo tuolla sanoa, että ennättää tuota moiseen lystiin, kuin mikä se Liperikin on, mokomakin likaluoso, koko pitäjäs.» Hän luuli Kaisan siten ylpeilevän kaupunkilaisuudellaan, loukkautui ja alkoi juonitella, sanoen:
»Ka kotiinsapa sen pitää köyhänkin rientää, kun ei kannata näin kaupunkipaikoissa asua ja taloja ostaa.»
Kaisasta se oli viisaasti sanottu. Hän ihastui Vataseen ja myönsi:
»Kotihan se on aina koti köyhälläkin. Sinne se vain vetää, olipahan ihminen sitten ylhäinen tai alhainen. Ei se sillä väliä pidä!»
Jussia sisutti yhä enemmän. Hän sylkäsi, kumartui alemma ja juonitteli vastaan, pistäen:
»Ka pitäähän niitä olla alhaisiakin maailmassa, sillä eivät suinkaan ne muuten ylhäisetkään kaupungissa herrastelisi ja ylpeilisi, ja katsoisi ylen tätä alempaa kansaa.»
Herra isä, miten viisaasti se Vatanen tuntui nyt puhuvan! Kaisa oli hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Hän myönsi:
»Tottapa juuri sen tähden niin on laitettukin alussa, että pitää olla alhaisempiakin, jotta voisivat toiset ihmisiksi elää, jottei heidän tarvitsisi tuolla sateessa ja kylmässä puutosta kärsiä ja nähdä nälkää ja värjötellä.»
»Se pistelee … se pistelee, että jos hän tulisi minulle akaksi, niin pitäisi sateisellakin ilmalla lähteä esimerkiksi niittämään, tahi pakkasella viemään lehmille vettä», ajatteli Jussi, ja juonitteli yhä katkerampana, pistäen hänkin, jopa kehaisten: