»Jo se röhkii!» myönsivät miehet. Kaisa riemastui. Porsas tuntui hänestä jo ihan läheiseltä. Hän otti sen syliinsä, syyhytti sen selkää ja hyväili:
»No voi herran terttu sentään sinua, pikku potsi! Ihan tämä on kuin läheisiä sukulaisia, kun on Liperissä syntynyt!»
»Vai niin se tuntuu Kaisasta!» pisti jo Ihalainen leikiksi.
KYMMENES LUKU
Nyt alkoivat miehet kierroksensa alusta. Mutta he olivat ottaneet opiksi Kaisan puheet jyvävakasta ja muista maanituskeinoista ja Antti mietti uutta alkua. Kaisa syötteli porsasta. Jo ilmoitti Antti:
»Johan se Loviisa kuoli. On Jussilla se leskensänkykin maattu lailliseen määrään asti.»
»Vai jo se niin kauvan on Loviisa kuolleena ollut! Arvasihan sen jo Loviisan nuorena ollessa, jotta kuolema se hänellekin lopulta osaksi tulee. Se jo pienenä tyttönä ollessaan oli tulirokossa ja muutenkin semmoinen hinterä ruumiiltaan. Voi sitä Loviisa-raukkaakin!»
»Olihan se rokossa. Vaan paranihan se vielä siitä ja terveenähän se sitten eli Loviisa-vainaja kuolemaansa asti, paitsi milloin sattui vähän pienempiä heikkouksia sairastamaan», vakuutti Jussi.
»Vai terveenä se Loviisa eli!… Kun ei näet ole kukaan hisahtanutkaan, että Vatanen on jo leskenä vaimostaan!… Kas tuota porsasta, kun ei syö siivolla, vaan tolaa vain lattian maidolla!» päivitteli Kaisa. Antti taas puolestaan piti puhemiehenä asiaa nyt vireillä, sanoen:
»Leskeksihän se Jussi jäi! Vaikka olisi siinä Vatasen talossa tarvittu vaimonpuolikin!»