»Ka minkäpäs sille kuolemalle tekee, kun se kerran tulee. Ei se kierrä ketään. Veihän se sen Kontiolahden Pirisenkin, vaikka se oli vielä viime markkinoiden aikana niin vahva, jotta poliisit eivät saaneet sitä omin voimin putkaan köijätyksi, vaan piti pyytää Neppelän viinarännin miehiä apuun!»
Miehet vilkasivat nyt toisiinsa, sillä poliisi oli heille kuuma peruna pivossa, varsinkin tämmöisen asian aikana. Hämillään sanoi Antti:
»Vai rännin miehiä piti avuksi hakea ennen kuin Pirisen saivat putkaan!»
Ja hälventääkseen epäluulotkin ihmetteli Jussi:
»Vai on se täällä kaupungissa semmoinen laitos, johon viedään putkaan…
Ei siellä Liperissä päin ole sitä kuultu olevan.»
»Mitäs niitä siellä kuulisi; kun siellä päin elävät kaikki ihmisiksi, niin kukas niitä siivoja miehiä putkaan veisi… Vaan kyllä sitä täällä kaupungissa asuja saa nähdä senkin seitsemän sorttista rötköä ja roikaletta… Nyt on kuitenkin herran kiitos ollut vähän aikaa hiljaisempaa, ennen kuin vasta tässä pari päivää sitten kuului kaksi mies-rötkälettä pitäneen semmoista jumalatonta elämää, jotta koko kaupungin olivat olleet panna nurin… Mutta kytkettypä nuo oli nekin roikaleet.»
Se puhe pani miehet ajattelemaan, sillä molemmat tajusivat, että siinä se nyt on pahin loukkauskivi. Olivat jo varmatkin siitä, että Kaisa tietää ketä ne kaksi rötkälettä ovat. Asia näytti entisestäänkin yhä vain pahenevan. Miehet vaikenivat. Varmuuden vuoksi kysäsi kumminkin Antti:
»Mahtoikohan tulla tietoon miesten nimet ja kotipaikka, että tietäisi ketä ne olivat?»
»Eipä tuo Kososen Ville sanonut joutaneensa kysymään nimiä. Mutta arvaamalla pani, että Kiihtelysvaaran miehiä ne ovat… Kaksi metsärosvon näköistä miestä sanoi olleen Ville», selitti Kaisa.
Miehet riemastuivat, ja Jussi vahvisti Villen kertomuksen todeksi, vakuuttaen: