»Sen erän jälkeen ei ole Vatanenkaan maistanut. Ja mistäpä ne siellä
Liperissä ottaisikaan, ja täällä kaupungissa taas jos rupeisi
erehtymään, niin eiköhän ne veisi sinne putkaan … vaikka emmehän me
Vatasen kanssa tiedä missä päin se putka onkaan.»
Muisti Kaisakin vielä sen Riikosen asian, sillä hän oli ollut niihin aikoihin Liperissä. Hän ihmetteli:
»Vai ei se Vatanen ole sen koommin viljellyt!»
»Ei.»
»Ei ole tullut viljellyksi!» todisti Jussikin, ja lisäsi:
»Ja mitäpä hyvää siitä sen viljelemisestä lieneekään! Tappelua vain saa aikaan ja pahaa elämää!»
»No voi, voi sitä Vatasta!» ihastui Kaisa, ja Antti huomautti vielä
Niirasen asiasta:
»Se oli semmoista nuoruuden hulluutta tältä Vataseltakin silloin, mutta on sitä nyt jo siellä Liperissäkin viisastuttu.»
Kaisakin oli jo alkanut ajatella Liperiä, ja miten ihanaa olisi päästä taas entisille olomaille. Eivätkä Vatasen lehmätkään olisi olleet hyleksittävää tavaraa, varsinkin kun otti huomioon, miten kallista oli maito kaupungissa ja miten kunnon miehiä oli ollut koko Vatasen suku aina ukko Jussista lähtien. Sitä miettiessään ei hän keksinyt muuta miehille sanottavaa kuin huomautuksen:
»Tuo porsas näet ryvetti hameen siinä syöttäessä!»