»Tuota katua myöten se tuli porsas. Minä muistan tuosta suuresta rapakosta; siitä roiskui likaa silmille asti, kun juostiin.»
Siten oli löydetty tien alku, ja nyt miehet lähtivät juoksujalassa taivaltamaan. Porsas vinkui säkissä selässä.
Mutta kadunkulmassa siinä Jussi Hirvosen talon luona he sotkeutuivat.
Muuan neiti sattui silloin tulemaan vastaan ja Jussi kysyi häneltä:
»Tälle kadullekohan se jäi tamma?»
Mutta ei neiti tiennyt sitä ja koetti vain kiirehtiä pois. Umpimähkään porhalsivat miehet taas eteenpäin. Antti ehdotti:
»Juokse sinä toista puolta katua ja minä toista puolta, ja vilaistaan aina portista, onko siinä se talo, jossa oli se äksy herra, niin saadaan siitä tien osviittaa!»
Niin he tekivätkin. Eräässä portissa Antti tölmäsi kiireessään muutamaa herraa vastaan, kun yritti kurkistaa sisään. Herra kirosi ja Antti kysyi jo silloin:
»Tässä talossako se asuu se äksy herra, joka päivällä haukkui?»
Herra kirosi uudestaan ja puhui poliisista. Antti lähti nyt tavottamaan
Jussia, joka juosta vilisti kappaleen matkan päässä.
Torilla sattui olemaan joukko poikia. He olivat joutuneet tappeluun siitä syystä, että Parviaisen Juuse-niminen poika oli sanonut sen Antti Niirasen Väinöä paikkahousuksi. Tappelu oli paraassa vauhdissa, mutta onneksi ei Kotilaisen hölmö poika ollut siihen sekaantunut, vaan katseli rysyä kädet housuntaskuissa, aivan siinä ääressä seisoen. Siitä seikasta johtui, että hän huomasi Jussi Vatasen ja Antti Ihalaisen tulon. Nähtyään heidät huudahti hän riemuissaan: